Olli Lindholm "Minun Jouluni 2014" -kirkkokonserttikiertueelle 1.-22.12.2014

Olli Lindholm "Minun Jouluni 2014" -kirkkokonserttikiertueelle 1.-22.12.2014

Viime joulun alla Olli Lindholm toteutti pitkäaikaisen haaveensa kirkkokonserteista. Tänä vuonna loistavan vastaanoton saanut konserttisarja saa jatkoa, sillä Lindholm esiintyy joulukuussa soolokokoonpanollaan Kouvolan, Jämsän, Turun, Porin, Seinäjoen ja Tampereen kirkoissa. Lisäksi hän vierailee Suvi Teräsniskan kirkkokonserttikiertueella Tampereella ja Merikarvialla.

 

”Minulle jäi todella hyvä mieli viime kiertueesta ja odotan innolla, että saan laulaa yleisölle legendaarisia joululauluja ja myös oman levyni kappaleita. Uskon, että tunnelma konserteissa on yhtä harras ja jouluinen kuin viime vuonnakin, tervetuloa”, lausuu Lindholm.

 

Kirkkokonserttiorkesterissa soittavat Mikko Kangasjärvi (koskettimet), Teemu Broman (basso) sekä Jari Latomaa (kitara ja koskettimet). Konsertit alkavat klo 19.00 ja niiden kesto on 75 minuuttia.

 

Olli Lindholmin vuosi sitten julkaistu ”Minun jouluni” -albumi myi kultaa ja se valittiin vuoden 2013 joululevyksi. Biisejä kyseiselle albumille ovat tehneet Mariska, Jonne Aaron, Tuure Kilpeläinen, Paula Vesala, Kassu Halonen, Juha Tapio ja Antti Kleemola. Näitä ajattomia levyn lauluja kuullaan tulevalla kirkkokonserttikiertueella perinteisten joululaulujen ohella.

 

”Minun jouluni 2014” -kiertue:

1.12. Kouvolan Keskuskirkko

2.12. Jämsän kirkko

17.12. Turun Mikaelinkirkko

18.12. Porin Noormarkun kirkko

20.12. Seinäjoen Lakeuden Ristin kirkko

22.12. Tampereen Aleksanterinkirkko

 

Vierailut Suvi Teräsniskan ”Joulun henki” -kirkkokonserttikiertueella seuraavissa konserteissa:

9.12. Tampereen Aleksanterinkirkko

10.12. Merikarvian kirkko

 

”Minun jouluni 2014” -liput:

Lippupalvelusta alkaen 27,50 eur toimituskuluineen.

Paitsi Kouvolassa ennakkoliput 30 eur (S-Etukortilla 28 eur) myy Kouvolan Prisma, KukkaLinja, Kouvolan matkailutoimisto ja KirjaSavinen sekä Turussa ennakkoliput 23 eur (S-Etukortilla 21 eur) myy Turun Prismat, Sokos Wiklund ja Raision Mylly.