Suomirockin ikonisen isän ja esikuvan Pate Mustajärven tarina on viimein ikuistettu kirjaksi. Syys-lokakuun vaihteessa ilmestyvä ”Pate Ikurista” on henkilökuva, joka johdattaa lukijan kulissien taakse päähenkilön lapsuusmaisemiin kotiinsa Ikuriin ja kesänviettopaikkaan Mustajärvelle. Kirja tarjoaa Paten kertomana tarinoita ja ajatuksia hänen liki 40-vuotisesta matkastaan Popedan keulakuvana sekä muissa työrooleissa kuten sooloartistina ja näyttelijänä. Teos kätkee sisälleen työminä Paten lisäksi maailman Paulina, josta vain harva – jos kukaan – tietää, hänen rakkaimmat harrastuksensa ja ajanvietteen silloin, kun ei olla lavalla. Kokonaisuudessaan kirja kertoo sen, mitä lehdistä ei ole vielä luettu.
”Kyseessä on 192-sivuinen katsaus menneeseen sekä ajatuksia olosta ja elosta yleensä”, kertoo heinäkuussa 60 vuotta täyttävä Mustajärvi, jolla pitää kiirettä koko vuoden paitsi Popedan keikkojen merkeissä myös juhlallisuusjärjestelyissä. ”Oman juhlavuoteni lisäksi sekä Popeda että Suomineito täyttävät molemmat ensi vuonna pyöreitä”.
Pate toivoo, että ihmiset saisivat kirjan lukemalla kuvan siitä, millaista elämä ja uran luominen julkisuudessa on hänen kohdallaan ollut. ”Ja muistakaa, että lukeminen kannattaa aina!”, hän kehottaa.
”Jos odotitte paljastuskirjaa, sellaista emme lähteneet hakemaan, emmekä tekemään. Halusimme kertoa Pate Mustajärven tarinan viihdyttävästi ja visuaalisesti”, kertoo kirjan kustantaja Harri Simola Docendosta. Kirja on kirjoitettu tiedottaja Tina Finn’in avustamana ja kuvitettu valokuvaaja Harri Hinkan otoksin.
Pate Mustajärvi on luotsannut Popedaa liki 40 vuoden ajan. Yhtye on uransa aikana julkaissut 19 studioalbumia, joista se on vastaanottanut 18 jalometallilevyä. Popeda vastaanotti Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnon vuonna 2014. Pate Mustajärveltä on ilmestynyt 10 soololevyä. Hänet palkittiin viime vuonna Iskelmä-Finlandia -palkinnolla.