Popeda nousee Teivon lavalle tulevana perjantaina – konserttiin saapumassa 5000 hengen yleisö

Popeda nousee Teivon lavalle tulevana perjantaina – konserttiin saapumassa 5000 hengen yleisö

* Ennen Popedaa Teivossa nähdään jännittäviä ravilähtöjä
* Arto Nyberg haastattelee lähtöjen lomassa musiikki- ja hevosurheiluväkeä
* Koffin panimohevoset saapuvat myös Teivoon

Popeda nousee lavalle kotikentällään Teivossa tulevana perjantaina 14.6. noin klo 22. Ennen Popedaa yleisölle on tarjolla jännittäviä ravilähtöjä sekä raviselostajanakin tunnetun Lauri Hyvösen yhteen keikka VIP-alueen tuntumassa klo 21.
Yleisötavoite 5000 on toteutumassa, sillä ennakkoon tapahtumaan on myyty jo reilut 4000 pääsylippua. Kaikki katsomon toisen kerroksen ravintolapaikat on varattu istumakatsomoa myöten.

”Ravivieraat kokevat paluun 80-luvulle, jolloin ravintolakatsomo oli aina täynnä”, toimitusjohtaja Päivi Lehtonen iloitsee. 

Illan raveista Lehtonen nostaa esiin erityisesti yhden viime vuoden parhaista 3-vuotiaista, nyt 4-vuotiaan tamman Staro Miamin sekä Raviliiga Tapparan hevosen Marschall Matchin.

Tapahtumaan on rakennettu myös oheisohjelmaa. Koko kansan tuntema toimittaja Arto Nyberg haastattelee Popeda radalla -tapahtuman ravilähtöjen väleissä musiikin ja hevosurheilun väkeä, joilla on kullakin jokin suhde Popedaan. Haastateltavina ovat mm. Mustat Enkelit -solisti Jussi Aaltonen, muusikko Kätilö Mäkinen, kiekkotähti Petri Kontiola, tunnettu ravinainen ja Popeda-fani Anne Liirre-Perheenniemi sekä rumpali Lacu Lahtinen.

”Maailmassa on jäljellä enää yksi ainoa Popeda, muut ovat ruostuneet”, kommentoi Arto Nyberg.

Myös Koffin panimohevoset vierailevat Popeda radalla -tapahtumassa. 

POPEDA RADALLA -TAPAHTUMA
Pe 14.6.2019, klo 17-24
Teivon ravikeskus, Velodromintie 2, Tampere

Ohjelma
17:00 Tapahtuma alkaa, portit ja ravintolat avataan
17:40 Ponilähtö
18:00 Ravit alkavat
18:07 Ensimmäinen ravilähtö, ”Bat.Power” -lähtö
Ravien aikana Arto Nyberg haastattelee mielenkiintoisia ravivieraita
20:45 Illan viimeinen ravilähtö ”Edun Herkkukeidas” -lähtö
21:00 Ravit päättyvät
21:00 Lauri ”Late” Hyvönen ja Dirty Gentlemen aloittavat
22:00 Popeda aloittaa
24:00 Tapahtuma päättyy

Media voi akkreditoitua lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen, josta käyvät ilmi työtehtävä ja media: taija@propromotion.fi

Home

Lisätiedot:
JÄRJESTÄJÄ Tampereen Ravirata Oy, Päivi Lehtonen, +358 40 779 5583‬, paivi.lehtonen@teivo.fi
TIEDOTUS ProPromotion Oy, Taija Holm, +358 40 748 3435, taija@propromotion.fi

-->