Popedalta Voitto-albumi 26.10.!

Popedalta Voitto-albumi 26.10.!

Kolmen vuoden levytystauon jälkeen Suomen väkevin rock-komppania Popeda julkaisee ”Voitto”-nimeä kantavan albumin 26.10. Liki 100 keikkaa vuodessa tahkoava Ikurin ikiliikkuja on julkaissut 18 levyä ja viihdyttänyt suomalaisia jo yli 30 vuoden ajan.

Uuden albumin biisimateriaalista vastaa pääosin kaksikko Pate Mustajärvi ja Costello Hautamäki. Yksi sävellyksistä on kosketinsoittaja Iso-Paten käsialaa. ”Bermuden kolmio”, ”Lentäviä lautasia” ja ensimmäisenä singlenä julkaistava ”Hääkellot soi” ovat Vexi Salmen sanoituksia. ”Yhä virtaa Don” -kappaleen on tekstittänyt Jouni Hynynen ja ”Ilmalaiva” -kappaleen on puolestaan kynäillyt Aknestikista tuttu Jukka Takalo. ”Pikkukillinä tuli Irwinit kuunneltua, joten on suuri kunnia saada Vexi Salmen tekstejä omalle levylle, jumalaare!”, riemuitsee Popedan kapteeni Pate Mustajärvi.

”Luvassa on vanhan liiton Popedaa, kunnon rokkimättöä ja tuttuun tapaan parit pakolliset slovarit! Lopputuloksena on hieno bändilevy”, lupaa Mustajärvi.

Albumi on äänitetty Fantom Studiolla, Saarikylien Kumpula-kylätalolla ja Headline studiolla. Albumin on miksannut Mikko Karmila.

Biisilista:
1. Bermudan kolmio
2. Yhä virtaa Don
3. Hääkellot soi
4. Kovan päivän ilta
5. Lentäviä lautasia
6. Ilmalaiva
7. Pohjasakkaa
8. Minä, beibi ja Mosse
9. Kaarina
10. Kylmä rinki
11. Pojat on poikia
12. Mä mokasin
13. Hannu ja Kerttu

Keikat:
7.10. Saarijärvi, Kukonhiekka
8.10. Nivala, Puustelli
14.10. Savonlinna, Mefisto
15.10. Varkaus, Zone
21.10. Turku, Kooma
22.10. Sappee, Huippu
28.10. Ikaalinen, Violetta
29.10. Kauhava, Tiikeri
3.11. m/s Baltic Princess
4.11. Helsinki, Tavastia
5.11. Härmä, Kuntokeskus
11.11. Lahti, Finlantia-Klubi
12.11. Lappeenranta, Saimaa Gardens
18.11. Mikkeli, Vaakuna
25.11. Kuopio, Puijonsarvi
26.11. Vuokatti, Katinkulta
2.12. Hankasalmi, Revontuli
3.12. Oulu, Ouluhalli, PikkujouluPikNik
4.12. Ruka, Piste
5.12. Kittilä, Hullu Poro Areena
10.12. Tampere, Pakkahuone
15.12. m/s Baltic Princess
16.12. Vantaa, Tulisuudelma
17.12. Jämsä, HimosAreena

www.popeda.com