Ruostumaton on rohea kirja Marco Hietalasta, suomalaisen hevimetallin pioneerista

Ruostumaton on rohea kirja Marco Hietalasta, suomalaisen hevimetallin pioneerista

Kirja julkistetaan Helsingissä 12.10. klo 10.30, Genelec Artist Roomissa, Hämeentie 130 A. Marcoa julkistuksessa haastattelemassa kirjailija Timo Kangasluoma. Tilaisuudessa esiintyy puoliakustinen Powerless Trio: Marco, Ari Koivunen ja JP Leppäluoto. Tervetuloa.

Kirja valottaa kaunistelematta suomalaisen metallimusiikin pioneerin uraa ja ajoittain rankkaakin yksityiselämää: ”Ravintolan henkilökunta oli haavi auki, ettei tuo porukka voi mitenkään olla illan bändi. Mutta olihan se valitettavasti.”

Sabotage, Sydney Cann, Purgatory, ja ennen kaikkea Tarot. Sweet Leaf, Jimsonweed, Sinergy… Marco on ollut monessa mukana ennen päätymistään Suomen kansainvälisesti menestyneimmän bändin Nightwishin basisti-solistiksi. Projekteja on riittänyt myös Nightwish-rundien ja -levytysten välissä. Eikä Marcon musiikillinen osaaminen lopu soittoon, lauluun ja biisintekoon: mies on toiminut myös äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana.

Marcon tarinaan kuuluu railakas rock’n’roll-nuoruus Suomessa ja maailmalla: niin kliseiset hotellihuoneiden hajottamiset kuin myös viinanhuuruiset keikat ja levytyssessiot. Remellyksen kääntöpuolena ovat olleet ulkopuolisuuden tunne, masennus ja alkoholismi. Sinnikkyydellään Marco on kääntänyt herkkyytensä voimavaraksi ja elämänsä ”ryysyistä rikkauksiin”.

Henkilökuva Marcosta vilisee paljon tuttuja nimiä. Kirka, Sleepy Sleepers, Iron Maiden ja Tony Iommi ovat esimerkkejä ihmisistä ja bändeistä, joiden kanssa Marcon polku kohtaa. Kirja sisältää myös armoitettua pohdintaa eri instituutioista, ihmisrodusta ja maailman nykytilasta.

Timo Kangasluoma on kirjailija, joka tunnetaan henkilökuvista ja elämäkerroista. Häntä kiinnostavat monitahoiset ja avoimet persoonat, jotka uskaltavat puhua niin vahvuuksistaan kuin heikkouksistaan. Viimeksi Kangasluoma on kirjoittanut henkilökuvat alppinisti Kalle Palanderista ja voimailija Marko Savolaisesta.

Timo Kangasluoma: Marco Hietala – Ruostumaton (Docendo 2017), sidottu, 192 sivua.