Stratovariukselta uusi albumi vuonna 2009

Stratovariukselta uusi albumi vuonna 2009

Luvassa live-vetoja, kitarassa Matias Kupiainen

Suomalainen melodisen powermetallin legenda Stratovarius rikkoo hiljaisuuden Timo Tolkin jätettyä bändin. Yhtye on valmistellut uutta materiaalia ja palaa kehään tuoreen albuminsa kera vuonna 2009. Bändi lupaa uuden tuotoksen olevan hengeltään hyvin positiivinen ja kokonaisuutena energinen. Luvassa on Stratovariuksen tunnusmerkit täyttävä paketti.

”Tolkin annettua meille siunauksensa jatkaa ilman häntä ja sävellettyämme kesällä musiikkia yhdessä, päätimme pitkän harkinnan jälkeen jatkaa Stratovariuksen perintöä tulevaisuuteen”, sanoo kosketinsoittaja Jens Johansson.

”Bändi ei ole vielä koskaan ollut näin innoissaan tulevasta albumista. Emme jaksaisi millään odottaa pääsyä keikoille nauttimaan musiikista yhdessä faniemme kanssa ”, lisää laulaja Timo Kotipelto.

Uusi Stratovarius-kepittäjä on 25-vuotias kitaravelho Matias Kupiainen. Rumpali Jörg Michael kertoo: ”Matiaksesta löysimme juuri oikeanlaisen kitaroinnin mestarin joukkoomme. Hän istuu palettiin täydellisesti.”

Stratovarius on vahvistanut kaksi esiintymistään:
Wacken Rocks, Aurich / Kreuth, Germany, 22.5.2009
Wacken Rocks, Aurich / Kreuth, Germany, 23.5.2009

Lisää festivaalikeikkoja julkistetaan kun ne vahvistuvat. Näiden jälkeen luvassa on konserttikiertue.

Kokoonpano:
Timo Kotipelto – laulu
Matias Kupiainen – kitara
Lauri Porra – basso
Jörg Michael – rummut
Jens Johansson – koskettimet

-->