Eternal Tears of Sorrow valmistelee uutta materiaalia – albumijulkaisu keväällä 2009

Eternal Tears of Sorrow valmistelee uutta materiaalia – albumijulkaisu keväällä 2009

Kuudennen albuminsa materaalia valmisteleva Eternal Tears of Sorrow viettää helmikuun 2009 studion uumenissa. Miksaajan penkillä tulee istumaan studiovelho Mikko Karmila (Children of Bodom, Kotiteollisuus, Negative), joka on vastannut bändin kolmen aiemmankin pitkäsoiton miksauspuuhista. Äänittäjänä toimii Ahti Kortelainen ja valmista tavaraa yhtye lupaa kauppojen hyllyille huhtikuussa 2009. Melodista death metallia veivaava ryhmä on tullut tunnetuksi metallibändinä, joka keikkailee vain harvoin. Tulevaisuuden live-näkymiä bändin rankemman osaston vokalisti Altti Veteläinen avaa hitusen: ”Tarkoituksenamme on nousta lavoille hieman useammin uuden materiaalin myötä. Luvassa on sekä klubi- että festarivetoa ja keikkapäivityksiä kannattaa seurata nettisivuiltamme”.

Nyttemmin viisimiehisenä tunnettu komppania kasvaa yhden henkilön verran, sillä joukkoon astuu mukaan Jarmo Kylmänen, joka toimi vierailijana sekä puhtaiden laulujen että kuoro-osuuksien sovittajana ja tuottajana edellisellä albumilla. Herra tulee vastaamaan virallisena miehistön jäsenenä uudella kiekolla puhtaista lauluosuuksista. Jarmo tunnetaan myös Rautavaara- ja Scyron-yhtyeiden laulajana. Altti Veteläinen vastaa edelleen rujommasta ulosannista niin levyllä kuin livenä.

Ensimmäistä singleä on mahdollista päästä kuulemaan Finnish Metal Expossa helmikuun puolivälissä. Tämän jälkeen se saatetaan niin digi- kuin levykauppoihin. Eternal Tears of Sorrow tulee julkaisemaan myös videon kyseisestä kappaleesta. Vielä nimeämätön albumi julkaistaan Euroopassa Massacre Recordsin ja Aasiassa Marquee/Avalon-yhtiön kautta.

http://eternaltears.info
www.myspace.com/etos1

Kokoonpano:
Altti Veteläinen – laulu, basso
Jarmo Kylmänen – laulu
Jarmo Puolakanaho – kitara
Risto Ruuth – kitara
Janne Tolsa – koskettimet
Petri Sankala – rummut

Discografia:
Sinner’s Serenade – 1997
Vilda Mánnu – 1998
Chaotic beauty – 2000
A Virgin and a Whore – 2001
Before the Bleeding Sun – 2006
TBA – 2009