Suomipop Festivaali järjestetään toista kertaa Oulussa 11.-13.7.2019

Suomipop Festivaali järjestetään toista kertaa Oulussa 11.-13.7.2019

• Esiintyjinä mm. Bomfunk Mc’s, Lauri Tähkä, SANNI, Ellinoora ja Juha Tapio
• Lauantain ja kolmen päivän vipit loppuunmyyty
• Yli 70-vuotiaat pääsevät tapahtumaan maksutta 

Järjestyksessään toinen Suomipop Festivaali alkaa Oulun Kuusisaaressa tulevana torstaina 11.7. Kolmen päivän aikana lavalla nähdään liki kolmekymmentä eturivin kotimaista artistia ja yhtyettä muun muassa Bomfunk Mc’s, Lauri Tähkä, SANNI, Ellinoora, Juha Tapio, Vesala, Kaija Koo ja Apulanta.

”Suomipop Festivaali sai viime vuonna loistavan vastaanoton ja olemme siitä erittäin otettuja. Lavalla nähdään tänäkin vuonna kolmen päivän ajan Suomen suurimpia kotimaisia tähtiä. Tällaista tähtikimaraa saadaan samaan aikaan samaan paikkaan vain harvoin!”, kommentoi tapahtuman tuotantopäällikkö Sarianna Matikainen.

Oheisohjelma
Kahden lavan lisäksi ohjelmaa on koko festivaalialueella. Uutuutena tarjolla on skumppajooga by Pop Up Yoga, joka toteutuu Kuusisaaren rantamaisemissa torstaina klo 19 ja perjantaina klo 17. Jooga on kaikille sopiva tasosta riippumatta. Tunnille ei tarvita ennakkoilmoittautumista eikä omaa joogamattoa mukaan. Juoma on vapaavalintainen ja omakustanteinen.
Taikuri-illusionisti Henri Kemppainen on viettänyt viimeisen vuoden kuvaten kansanvälistä tv-sarjaa ja tekee paluun kotikaupunkiinsa Ouluun viihdyttäen poppikansaa Suomipop Festivaalin VIP-alueella.
VIP:ssä voi myös loihtia festarikampauksen, kun Sokoksen Kauneuspiste tarjoaa maksutta palvelujaan sekä tuotenäytteitä.

Saapuminen
Kuusisaareen on helppo saapua kävellen, julkisilla liikennevälineillä tai pyörällä. Pyöräparkki sijaitsee Raatin harjoituskentän kaupungin puoleisessa päädyssä. Pyöräparkki by Special Bike tarjoaa maksuttomia pyörien huoltoja. Pyöräparkissa voi myös tuunata pyörälle Suomipop-lookin. Special Biken pisteellä voit tutustua sähköpyöriin tai kokeilla läskipyörää. Saapumisinfot: https://www.suomipopfestivaali.fi/oulu/info/ 

Juoma- ja ruokavalikoima
Alueella on laaja juoma- ja ruokavalikoima. Erikoisjuomien lisäksi valikoimissa on monipuolinen ruokakattaus eri ruokavaliot huomioiden.
Tänä vuonna tarjolle tulee myös oululaisten perinneherkkua, pitsaa.

”Koska Suomipop Festivaali on täysi-ikäisten tapahtuma, koko alue on anniskelualuetta ja tunnelma tulee olemaan kuin kesäpicnikillä”, Sarianna Matikainen vinkkaa.

Lipunmyynti
Tapahtuman kolmen päivän ja lauantain VIP-liput on loppuunmyyty. Muita lipputyyppejä on vielä saatavissa Tiketissä ja Lippupisteessä. Yli 70-vuotiaat pääsevät tapahtumaan maksutta. Lipun saa portilta henkilöllisyystodistusta vastaan. Lippuja on rajoitettu määrä. 

Liput:
3pv 139e
3pv vip 279e – loppuunmyyty
2 pv 119e
1 pv 79e
1 pv vip 139e – la loppuunmyyty

Lipunmyynti:
www.tiketti.fi ja www.lippu.fi

Ikäraja: K-18

www.suomipopfestivaali.fi
www.facebook.com/suomipopfestivaalioulu
@suomipopfestivaali
#suomipopfestivaali #suomipopoulu 

Lisätiedot:
Nelonen Media Live Oy, tuotantopäällikkö, Sarianna Matikainen, 045 129 2852, sarianna.matikainen@nelonenmedia.fi
Nelonen Media Live Oy, promoottori Timo Isomäki, timo.isomaki@promoter.fi
ProPromotion Oy, tiedottaja Taija Holm, 040 748 3435, taija@propromotion.fi

-->