Vapaasti Paula Norosen Supermarsu-kirjasarjaan perustuva elokuva sai ensi-iltansa perjantaina 26.1. ja oli avausviikonlopun katsotuin. Ylistävät arviot kriitikoilta saanut Supermarsu nostaa lapsen silmin esille tärkeää ympäristöteemaa. Elokuvassa seikkailevat silakat, jotka ovat ahdingossa saastuneessa Itämeressä ja pyytävät Supermarsulta apua.
”Haluamme auttaa lapsia ymmärtämään luonnonsuojelun tärkeyden. Supermarsu rohkaisee jokaista toimimaan ympäristön hyväksi”, kommentoi elokuvan tuottaja Marko Talli.
Elokuvan yhteistyökumppanina on ympäristöjärjestö WWF. ”Elokuva opettaa lapsille ympäristön säilyttämisen merkityksen. Vaikka elokuvan päähenkilö onkin supersankari, piilee supervoimien alla myös tärkeä viesti yksilön vastuusta ympäristön pelastamiseksi”, kommentoi WWF Suomen meriasiantuntija Janica Borg.
Borgin mukaan viime vuosina on tehty monia hyviä päätöksiä ja tärkeää käytännön työtä Itämeren tilan parantamiseksi. Tästäkin huolimatta Itämeri on edelleen yksi maailman saastuneimmista meristä. ”Aiempien sukupolvien aiheuttamien ongelmien korjaamiseen tarvitaan pitkäjänteistä työtä. Avainasemassa siinä työssä tulevat olemaan tämän päivän lapset.” Yksilötasolla jokainen voi Borgin mukaan auttaa Itämerta esimerkiksi vähentämällä lihansyöntiään ja muovinkulutustaan.
Elokuvan pääosissa nähdään Ella Jäppinen (Emilia), Essi Hellén (Emilian äiti), Arttu Wiskari (Emilian isäpuoli Pertti), Eero Ritala (Emilian isä) ja Viljami Lahti (Simo). Muissa rooleissa ovat mm. Julius Lehto, Tommi Korpela, Kari Hietalahti, Esko Salminen, Pirjo Lonka, Sam Huber, Jukka Rasila, Pirjo Heikkilä, Pirjo Lonka, Tiina Lymi, Sebastian Rejman ja Roope Salminen.
Elokuvan on ohjannut Joona Tena ja tuottanut Marko Talli tuotantoyhtiö Yellow Film & TV:stä. Osatuottajana on toiminut Plotwise Oy. Elokuvan levittää SF Studios.
”..Supermarsu on ilahduttava loikka suomalaiselle lastenelokuvalle. Se on lastenelokuva, jolla on vahva sanoma ja ällistyttävän monipuoliset keinot sanoa se. Mitä jos lakattaisiin kiusaamasta toisiamme – ja luontoa? Voisimme kaikki paremmin. Tämä on ajatus, joka jää elämään pitkään elokuvan katsomisen jälkeen.”
– Taika Dahlbom, Helsingin Sanomat
”Supermarsu-elokuva on hyväsydäminen ja hauska elokuva, joka ei heristele ärsyttävän opettavaisesti vaan luottaa huumoriin ja katsojansa hoksottimiin puhuessaan tärkeistä asioista.”
– Päivi Valotie, Turun Sanomat