Suuri kotimaisen musiikin tapahtuma Iskelmä Festivaali laajenee Poriin

Suuri kotimaisen musiikin tapahtuma Iskelmä Festivaali laajenee Poriin

Iskelmä Festivaali juhlitaan tulevana suvena kahdella paikkakunnalla samaan aikaan. Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna maamme suurimmat tähdet esiintyvät niin Jämsän Himoksella kuin Porin Kirjurinluodossa. Esiintyjät julkistetaan ja tapahtumien Early Bird -lipunmyynti alkaa huomenna tiistaina 3.12.
Iskelmä Festivaali teki viime kesänä yleisöennätyksen, kun Himoksella juhli 36 000 festarivierasta.

Mittava kotimaisen musiikin festivaali Iskelmä Festivaali saa sisartapahtuman Poriin. Vuodesta 2009 asti järjestetty tapahtuma kohoaa Jämsän Himos Parkiin 25.-27.6. ja nyt ensimmäistä kertaa Porin luonnonkauniiseen Kirjurinluotoon 26.-27.6. Tapahtumien Early bird -lipunmyynti alkaa huomenna tiistaina 3.12. Samalla julkistetaan ensimmäiset esiintyjät. 

Kasvanut kysyntä mahdollisti sisartapahtuman
Kirjurinluoto tarjoaa idyllisen tapahtuma-alueen uudelle Iskelmä Festivaali Porille. Tapahtumaan nousee myös VIP-alue VIP-palveluineen.
”Iskelmä festivaalin kysyntä on kasvanut merkittävästi, joten päätimme laajentaa sitä myös Poriin, joka yhdessä koko maakunnan kanssa on vetovoimainen musiikki- ja kulttuurialue”, promoottori Timo Isomäki sanoo. 

Himokselta alkunsa saanut Iskelmä Festivaali teki uudistuksia ja takoi ennätyksen
Iskelmä Festivaaleilla Himos Parkissa tehtiin viime kesänä uudistuksia ja ennätyksiä. VIP-alue siirtyi lavan läheisyyteen ja ranta-alue oli yleisön käytössä. Terassiravintola Riemu sisävessoineen palveli koko juhlaväkeä. Vahva festivaalibrändi myi viime kesänä kaikki VIP-liput ja lauantain festivaaliliput loppuun. Himos Parkissa juhli yleisöä ennätykselliset 36 000 vierasta.

”Palautteen perusteella uudistukset olivat toimivia ja vaikuttivat viihtyvyyteen. Asiakastutkimuksessa tapahtuman tunnelma sai asteikolla 1-5 pisteet 4.56. Aluetta ja palveluja kehitetään aktiivisesti yhdessä asiakkaiden kanssa. On ollut ilo huomata, että yleisö on ottanut Iskelmä Festivaalin omakseen”, toteaa tuotantopäällikkö Anniina Havukainen

Tapahtumien Early Bird -lippujen myynti käynnistyy tiistaina 3.12. klo 9. Rajoitettu erä lippuja on myynnissä 31.12. saakka. Tapahtuman päiväkohtaiset liput tulevat myyntiin helmikuussa 2020. Tällä hetkellä kaikki Himoksen mökki- ja hotellikapasiteetti sekä karavaanipaikat on loppuunmyyty.

****

ISKELMÄ FESTIVAALIT 2020

25.-27.6.2020 Iskelmä Festivaali Himos
Early Bird -liput, myynnissä 31.12.2019 saakka Lippu.fi ja Tiketti
Festarilippu 3 päivää 129 €
VIP-lippu 3 päivää 315 €
K-18 

26.-27.6.2020 Iskelmä Festivaali Pori
Early Bird -liput, myynnissä 31.12.2019 saakka Lippu.fi ja Tiketti
Festarilippu 2 päivää 69 €
VIP-lippu 2 päivää 149 €
K-18

www.iskelmafestivaali.fi
www.facebook.com/iskelmafestivaali
@iskelmafestivaali #iskelmäfestarit