Tampereen kesän varmin merkki Tammerfest valtaa kaupungin jälleen heinäkuun puolivälin jälkeen 18.-21.7. Monipuolinen ohjelmatarjonta on levittynyt pääareenalle Ratinanniemen festivaalipuistoon, Keskustorille ja kymmenille klubeille.
Ratinanniemen ohjelma-aikataulut on nyt julkistettu ja omaa festivaalilukujärjestystä voi alkaa suunnittelemaan. Tapahtuman torstaina avaa comebackin tehnyt Neon 2 ja avauspäivän päättää Suomen kovin kotimainen pop-yhtye Haloo Helsinki!. Perjantaina lavalla nähdään muun muassa SANNI, Mikael Gabriel ja niin ikään paluun tekevä Tiktak. Päätöspäivänä hittikavalkadista vastaavat JVG, Samuli Edelmann, tanskalainen MEW sekä lavoilla viimein nähtävä Nylon Beat. Koko ilta huipentuu uransa päättävän Cheekin show’hun. Yhteensä Ratinanniemessä nähdään liki 20 artistia ja yhtyettä.
Keskustori puolestaan tarjoilee tunnetusti maksutonta ohjelmaa koko aikuiskansalle. Jokaisella täysi-ikäisellä on täten mahdollisuus päästä nauttimaan kaupunkifestivaalin tunnelmasta ja ohjelmasta. Perinteeksi muodostunut Kari Peitsamon Tammerfest-keikkaputki toteutuu tänäkin vuonna. Mies esiintyy festivaalin jokaisena päivänä keskiviikosta lauantaihin Keskustorilla klo 16.00. Peitsamon lisäksi lavalla yleisöä viihdyttävät Hovimuusikko Ilkka, Iisa, Kalle Ahola, Kuumaa, Laura Moisio ja Eurooppaa valloittanut View.
Ulkoilmakonserttien lisäksi Tammerfestin vilkas klubielämä tuo tarjolle niin kiinnostavia uusia kuin tuttujakin esiintyjiä, stand upia sekä tietenkin festivaalin virallisen jatkot. Viihdemaailma Ilonassa esiintyvät eurodance-kuningatar Pandora, DJ Matti Airaksinen ja bilebändi Jimmy Cola. Ilves puolestaan keskittyy poppiin, kun lavalle nousevat Evelina, Kasmir ja saksalainen ysärihittiyhtye E-Rotic. Hullu Porossa Tammerkoski-maisemissa nähdään laaja kattaus Suomen eturivin stand upia. Virallisena jatkobilepaikkana toimii Fat Lady Hämeenkadulla.
”Tammerfestin aikaan koko kaupunki herää eloon. Ohjelmaa ja viihdettä on aamusta pikkutunneille – moneen makuun ja laajalle ikäryhmälle. Tervetuloa nauttimaan kesästä, huippuviihteestä ja palveluista kaupungin ytimeen. Varmistathan kuitenkin lippusi hankkimalla sen ennakkoon. Pääareenakonsertit ovat suosituimpien päivien osalta olleet viime vuosina loppuunmyytyjä”, kommentoi tuotantopäällikkö Sarianna Matikainen.
Katso ohjelma-aikataulut: www.tammerfest.fi
Ennakkoliput:
Ratinanniemen festivaalipuisto
1 pv 65e
1 pv VIP 115e
2 pv to-pe 110e
2 pv pe-la 110e
3 pv 120e
3 pv VIP 279e
Pakkahuone
KE 16,50e
TO 27,50e
PE 27,50e
LA 27,50e
Viihdemaailma Ilona
KE & TO 20e
PE & LA 12e (vain ovelta)
Hullu Poro
TO-LA 18e / pv
Lipunmyynti:
www.tiketti.fi ja www.lippu.fi
Ikäraja:
Ratinanniemen festivaalipuisto: S, anniskelualueet ja VIP K-18
Klubien ja ravintoloiden omat ikärajat voimassa tapahtuman ajan.
www.tammerfest.fi
www.facebook.com/Tammerfest/
@Tammerfest