Kotimainen battle metal -jyrä TURISAS on aloittanut kolmannen levynsä äänitykset hämeenlinnalaisessa Sound Supreme- studiossa, jossa bändi äänitti myös edellisen albuminsa. Yhtyeen debyyttialbumi ”Battle Metal” (2004) ja kakkosalbumi ”The Varangian Way” (2007) saavat hienoa jatkoa uudesta albumista vielä myöhemmin tänä vuonna.
Turisas on julkaissut ensimmäisen osan studiopäiväkirjastaan videoblogina osoitteessa: www.youtube.com/turisasofficial
Vokalisti, säveltäjä/sanoittaja ja tuottaja Mathias Nygård kommentoi:
”Käytimme yhdeksän kuukauden keikkabreikin biisien kirjoittamiseen ja nyt pääsimme vihdoin aloittamaan äänitykset. Projektista tulee todella pitkä ja se tulee työllistämään bändin kesään saakka. Olen varma, että kaikki vaivannäkö tullaan palkitsemaan! Edellilsestä levystä on nyt kulunut kolme vuotta ja siinä ajassa moni asia on muuttunut ja ideat kypsyneet. Etsimme vähän uutta kulmaa työskentelyyn, jotta emme tekisi vain samaa levyä uudelleen. Takaan, että uudet biisit rokkaavat ihan uudella tavalla, mutta vanhat eeppiset elementit eivät ole kadonneet minnekkään. Soundista tulee isompi kuin koskaan ennen – eteenpäin mennään vähintään yhtä paljon kuin Battle Metalin ja The Varangian Wayn välillä.”
Viime viikolla Turisas julkaisi Australian-kiertueen ja lisää keikkoja Aasian suunnalla tullaan julkaisemaan lähiaikoina.
21.5 The Globe Theatre, Brisbane (AUS)
22.5 The Factory Theatre, Sydney (AUS)
23.5 Billboard The Venue, Melbourne (AUS)
18-20.6 Myötätuulirock, Vantaa Hakunila (FIN)
www.turisas.com