Turisas julkaisee "Turisas2013" -albumin 23.8.2013

Turisas julkaisee "Turisas2013" -albumin 23.8.2013

Suomalaisen folk-metallin keulakuva ja musiikkiviennin lippulaiva Turisas julkaisee neljännen studioalbuminsa ”Turisas2013” perjantaina 23.8. Odotetun albumin on tuottanut edellisten levyjen tapaan yhtyeen vokalisti Mathias Nygård. Valtaosa levyn kappaleista äänitettiin Nygårdin sekä yhtyeen kitaristin Jussi Wickströmin toimesta Helsingin ulkopuolella syrjäisessä huvilassa, joka toimi uuden albumin päämajana.
000-032

Bändi on tähdännyt ”Turisas2013” -albumillaan maanläheisempään soundiin. Mathias ”Warlord” Nygård kommentoi: ”Kun pääsimme levyn tuotantovaiheeseen, se oli täysi vastakohta hiotulle ja massiiviselle ”Stand Up And Fight” -albumille. Uuden levyn soundi on riisutumpi ja orgaanisempi, mutta siinä on silti mukana myös Turisaan tuttu mahtipontisuus. Vuosien saatossa olemme tulleet tunnetuksi mahtavana live-bändinä, joten tällä kertaa halusimme albumin perustuvan enemmän vauhdikkaaseen meininkiin kuin valtavaan orkestraalisuuteen. ’Turisas2013’ on tähänastisista albumeista monipuolisin, ja vaikka monet kappaleista ovat tyyliltään hyvinkin erilaisia, niitä kaikkia sitoo yhteen kova energialataus”.

Kuuntele albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu, albumin avausraita ”For Your Own Good”: http://youtu.be/eRym6gz4bVA

Edellisen levyn jälkeen yhtyeelle on ehtinyt tapahtunut paljon. Bändi kahmi ”Stand Up And Fight” -levyllään Finnish Metal Awardseissa seitsemästä pystistä jopa neljä omiin nimiinsä. Japanissa Turisas esiintyi viime vuonna maan suosituimpiin kuuluvassa ”Sekai Banzuke” -televisio-ohjelmassa, jonka kuvausryhmä saapui Suomeen tekemään varta vasten juttua siitä, miksi yhtyeen musiikki on niin suosittua. Heti ohjelman esityksen jälkeen viime elokuussa Turisas nousi japanilaisen Twitterin suosituimpien aiheiden joukkoon. Kaikki yhtyeen levyt nousivat myös muun muassa verkkokauppa Amazonin listalle, ja ”Stand Up And Fight (2011)” kiipesi jopa rock-levyjen ykkössijalle.
Turisas teki alkuvuodesta 2013 pitkän pääesiintyjäkiertueen Yhdysvalloissa poiketen myös Väli- ja Etelä-Amerikassa. Lisäksi yhtye esiintyi toukokuussa Pekingissä, Shanghaissa ja Tokiossa. Kotimaan keikkoja kiireiseltä ryhmältä voi odottaa aikaisintaan syksyllä.CCA-470

Biisilista:
1. For Your Own Good
2. Ten More Miles
3. Piece by Piece
4. Into The Free
5. Run Bhang-Eater, Run!
6. Greek Fire
7. The Days Passed
8. No Good Story Ever Starts With Drinking Tea
9. We Ride Together

Kokoonpano:
Mathias Nygård – laulu
Jussi Wickström – kitara
Olli Vänskä – viulu
Robert Engstrand – koskettimet
Jaakko Jakku – rummut
Jesper Anastasiadis – basso

Tulevia Turisas-keikkoja:
24.07.2013 (SLO) Tolmin – Metaldays
25.07.2013 (DE) Chemnitz – Rock im Betonwerk
26.07.2013 (DE) Oberalfingen – Betonwerk
17.08.2013 (SE) Falun – Sabaton Open Air
31.08.2013 (DE) Crispendorf – Wolfszeit Metal Open Air

Heidenfest 2013
Turisas w/ Ensiferum, Equilibrium, Suidakra
20.09.2013 (DE) Leipzig – Hellraiser
21.09.2013 (DE) Giessen – Hessenhallen **, ***
22.09.2013 (DE) Antwerp – Trix *, ***
23.09.2013 (F) Paris – Bataclan
24.09.2013 (DE) Saarbrücken – Garage
25.09.2013 (DE) Milan – Live Club
26.09.2013 (CH) Lausanne – Docks
27.09.2013 (DE) Geiselwind – Musichall **, ***
28.09.2013 (DE) Munich – Backstage **, ***
29.09.2013 (CH) Pratteln  – Z7
30.09.2013 (DE) Hamburg – Markthalle
01.10.2013 (DE) Berlin – Postbahnhof
02.10.2013 (CZ) Zlin – Masters of Rock Cafe ****
03.10.2013 (AT) Vienna – Arena
04.10.2013 (DE) Stuttgart – LKA Longhorn **, ***
05.10.2013 (DE) Oberhausen – Turbinenhalle *, **, ***
06.10.2013 (NL) Tilburg – O13 *, ***
Extended show bands:
* Heidevolk
** Riger, Gernotshagen
*** Winterstorm
**** without Ensiferum

UK headlining:
08.10.2013 (UK) Bristol – The Fleece
09.10.2013 (UK) London – O2 Academy Islington
10.10.2013 (UK) Nottingham – Rock City
11.10.2013 (UK) Glasgow – Cathouse
12.10.2013 (UK) Manchester – Club Academy

http://www.turisas.com
https://www.facebook.com/turisas
https://twitter.com/turisasofficial
http://www.youtube.com/turisasofficial