Ylen alkuperäissarja Melkein totta alkaa 13.4.

Ylen alkuperäissarja Melkein totta alkaa 13.4.

– Kahdensanosaisen sarjan ovat käsikirjoittaneet Heli Sutela, Riku Suokas ja Heikki Syrjä
– Rooleissa nähdään Heli Sutelan lisäksi mm. Hannele Lauri, Emilia Sinisalo, Ville Tiihonen ja Eppu Salminen
– Ohjauksesta vastaavat Petri Kotwica, Kimmo Taavila ja Riku Suokas
– Sarjan kolmen jakson katselulinkki nyt tarjolla medialle 

Ylen kahdeksanosainen komediasarja Melkein totta avaa suomalaisen laitosteatterin kulisseja. Tarinan keskiössä ovat kolme näyttelijätärtä Suvi (Emilia Sinisalo), Eeva (Heli Sutela) ja Juulia (Hannele Lauri), jotka jakavat yhteisen pukuhuoneen. Siellä roolivaatteet riisutaan ja ajatukset puetaan sanoiksi.

Teatterissa mylläävät kaikilta työpaikoilta tutut tilanteet, tunteet ja haasteet; säästöt, talouspaineet, johdon ja työntekijöiden välinen luottamuspula, sukupuolten välinen epätasa-arvo, mutta kuitenkin myös rakkaus työhön, ammattiylpeys, solidaarisuus ja ystävyys.
Uutena talousjohtajana teatteriin astuu Olavi (Ville Tiihonen) ja matkustelevana teatterinjohtajana nähdään Juha (Eppu Salminen). Juhan ja Olavin sihteeri Marja (Anna-Leena Sipilä) tasapainoilee johdon ja työntekijöiden välissä. Pukusuunnittelija Pirjo (Leena Outila) vastaanottaa niin näyttelijöiden tunteen purkaukset kuin talousjohtajan takin korjaukset.
Sarjan keskeisissä rooleissa ovat kulloinkin esitettävät näytelmät. Klassikoiden ja modernien näytelmien yleiset aihepiirit heijastavat aina kunkin jakson teemaa teatterin arjessa.

Rooleissa nähdään Heli Sutela, Emilia Sinisalo ja Hannele Lauri, joka palkittiin juuri Jussi-gaalassa Betoni-Jussilla. Lisäksi sarjassa näyttelevät Anna-Leena Sipilä, Ville Tiihonen, Eppu Salminen, Leena Uotila, Henry Hanikka, Markku Toikka, Marc Gassot ja Matti Onnismaa. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Heli Sutela, Riku Suokas ja Heikki Syrjä. Ohjaajina toimivat Petri Kotwica, Kimmo Taavila ja Riku Suokas. Ohjelman tuottaa Aito Media.

”Aihe on ainakin tekijöille tuttu, sillä laskimme, että taustatyöhön on käytetty aikaa yhteensä yli 100 vuotta”, sanoo Heli Sutela.

Melkein totta Yle TV1:llä ja Yle Areenassa la 13.4. alkaen.  

Pyydä katselulinkki: taija@propromotion.fi

Pressikuvathttps://bit.ly/2CRVCgI
Kuvaaja: Annamaria Palsi-Ikonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *