* Kiertue huipentuu loppuunmyytyyn Espoon Metro Areenan konserttiin 10.12.2016
* Uusi albumi julkaistaan 20.5.2016
Yksi suomirockin pitkäikäisimmistä ja suosituimmista yhtyeistä Yö juhlistaa 35-vuotista uraansa ”Puolet taivaasta – puolet helvetistä” -kiertueella, joka alkaa lokakuussa Leppävirralta ja huipentuu loppuunmyytyyn Espoon Metro Areenan konserttiin 10. joulukuuta. Luvassa on areena-, halli- ja konserttitaloesiintymisiä yli 20 keikan verran.
”Monta kertaa on pitänyt tämä Koti-Suomi kiertää ristiin rastiin ennen kuin päästään tilanteeseen, että voidaan juhlistaa 35 ikävuotta. Yö on keikkaillut aina ahkerasti. Mieleeni ei muistu kuin vuodet 1989 ja 1990, jolloin yhtye ei olisi tehnyt yli 40 keikkaa vuodessa. 2000-luvulla olemme pitäneet yhden kuuden kuukauden tauon Kiitos ja Kunnia -kiertueen jälkeen. Tänä keväänä olemme esiintyneet vain viisi kertaa, mikä johtui levytys- ja Voice of Finland -kiireistä”, listaa Olli Lindholm.
Yö julkaisee perjantaina 20.5. uuden ”Puolet taivaasta – puolet helvetistä” -studioalbumin, jolta on irrotettu singleiksi ”Minne tuulet vie” ja ”Erakko”. Tulevalla juhlakiertueella tullaan legendaaristen Yö-hittien lisäksi kuulemaan materiaalia tuoreelta pitkäsoitolta. Osa keikoista pitää sisällään väliajan. Tarkemmat keikkainfot ennakkolipunmyyntilinkkeineen löytyy yhtyeen sivuilta www.likaisetlegendat.com
”Suuria tunteita luvassa syksyllä 2016. Olkaa siis valmiina rakkaat ihmiset Yötä vastaanottamaan! Kiertueesta tulee varmasti ikimuistoinen huipentuen Metro Areenan päätökseen. Puolet taivaasta ja puolet helvetistä on irti!”, toivottaa Lindholm.
Puolet taivaasta – puolet helvetistä” -kiertue:
7.10. Leppävirta, Vesileppisareena
8.10. Turku, Logomo
14.10. Kalajoki, Viihdekeskus Merisärkkä
15.10. Ylihärmä, Härmän Kylpylä, Anssin Jussin Areena
21.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
22.10. Kouvola, Mansikka-ahon Halli
27.10. Sastamala, Vexveareena
28.10. Jyväskylä, Paviljonki
29.10. Kuopio, Musiikkikeskus
4.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
5.11. Tampere, Tampere-talo
11.11. Järvenpää, Järvenpää-talo, Sibelius-Sali
12.11. Kokkola, Kampus Halli
18.11. Sotkamo, WinterOpen, Katinkulta
19.11. Lahti, Sibeliustalo
25.11. Mikkeli, Mikael
26.11. Oulu, Pikkujoulu Piknik
2.12. Joensuu, Areena
3.12. Pori, Karhuhalli
4.12. Turku, Baltic Princess
10.12. Espoo, Metro Areena
Liput ja ennakkomyyntipaikat: www.likaisetlegendat.com
www.facebook.com/yoofficial/