Jope Ruonansuulta uutta materiaalia 27.5.

Jope Ruonansuulta uutta materiaalia 27.5.

* Sinkkubiisi soitettiin Vesa-Matti Loirin lahjoittamin huiluin
* Levyntekoa pohjusti hurja painonpudotus

385d5e3a8b65f1791a0c3e3348f7c787

Viihteen moniottelija Jope Ruonansuu julkaisee järjestyksessään 24. albumin perjantaina 27.5.2016. ”Biisinmurtajat”-nimeä kantava levy sisältää tuttuja klassikoita jopemaiseen tapaan ”murrettuna”.

Levyn sinkkubiisi ”Loirinuotiolla” kertoo Lapin kesästä ja tositarinan poikki- sekä alttohuiluista, jotka Vesa-Matti Loiri lahjoitti Ruonansuulle, koska ei pystynyt niillä itse enää soittamaan. Kyseinen kappale on soitettu Loirin lahjoittamilla puhaltimilla. Kuuntele kappale: https://youtu.be/IDsqQIsflVc

”Olen taas saanut itsestäni irti jotain kutkuttavaa. Kun tein levyn Tampereella, mietin, miksen ollut aiemmin tehnyt levyä näiden veijareiden kanssa!”, Jope kommentoi. Uutta levyä tehtiin Jani Viitasen Headline-studiolla yhdessä Viitasen, Ari KankaanpäänSafka Pekkosen, Roope Hurmalaisen ja Tommi Rautiaisen kanssa. ”Tein siis levyn Tampereella. Tähän olisi varmasti Juice tuumannut, että ’Hyvä päätös, Tampereella ei kannata tehdä vanhaa levyä’!”, Ruonansuu naurahtaa.

Ruonansuu nostaa laulunaiheiksi tunnetusti ajankohtaisia asioita ja tällä kertaa tarkastelun alle ovat päätyneet muun muassa Aarnio-tapaus, Jethro ja Vain elämää. Tulevalla levyllä hän pääsi myös itse sävellystöihin. ”Luvassa on huumoria ja herkkyyttä”, Jope lupaa.

Viihde-elämän moniosaaja Jope Ruonansuu tunnetaan paitsi artistina myös koomikkona, näyttelijänä ja imitaattorina. Hän on julkaissut urallaan 24 albumia ja tehnyt lukuisia TV-sarjoja, joista viimeisimpänä ”Jopet Show”.

Yli 40 kilon painonpudotuksen tehneen Ruonansuun uusi terveellinen elämätapa on tuonut energiaa niin arkeen kuin työhön: ”On uudesti syntymisen fiilis, kun kolmasosa painosta on lähtenyt pois. 120 kilosta on jäljellä 80 kiloa. Näin lama-aikana saatte paikalle vain puolikkaan Jopen”.

Kuuntele biisi: https://youtu.be/IDsqQIsflVc

Biisilista:
1. A A Aarnio
2. Thaimaasta uusi muija
3. Loirinuotiolla
4. Ajetaan Tampereella
5. Naapuri
6. Piimäten ja leiväten
7. Sielun erämaa
8. I Will Stay
9. Lama-aikaan vaan
10. Kerran jos toisenkin
11. Vain elämää
12. Jethro Rosted

Lisätiedot ja pressikuvat:
www.joperuonansuu.com