Pate Mustajärvi viiden vuoden tauon jälkeen soolokiertueelle

Pate Mustajärvi viiden vuoden tauon jälkeen soolokiertueelle

 

  • Tyylillä-kiertue 8.-24.3.2018 kattaa yhdeksän kaupunkia ja konserttisalia
  • Kiertuetta ennakoi uusi sooloalbumi
  • Konserteissa kuullaan mm. legendaariset biisit Ukkometso, Mä elän vieläkin ja Jukeboksin luona
  • Lipunmyynti kiertueen konsertteihin alkaa tänään keskiviikkona 15.11. klo 9.00

 pate_tyylilla_banneri

 

 

Pate Mustajärven Tyylillä 2018 -kiertue rantautuu maaliskuussa yhdeksään kaupunkiin eri puolella Suomea käynnistyen Oulusta ja päätyen artistin kotikaupunkiin Tampereelle. Edellisen kerran Mustajärvi on tehnyt yhtä mittavan soolotuotantoonsa keskittyvän konserttisarjan vuonna 2013.

Parituntinen konserttielämys sisältää läpileikkauksen Pate Mustajärven 34-vuotisen soolouran ensimmäisistä hiteistä aina tuoreimman, juuri kiertueen alla julkaistavan pitkäsoiton sisältämiin kappaleisiin. Aiemmasta tuotannosta setissä kuullaan ainakin legendaariset ”Ukkometso”, ”Jukeboksin luona”, ”Mä elän vieläkin”, ”Sinun laulusi” ja kiertueen nimibiisi ”Tyylillä” sekä arkistoista kaivettuja helmiä.

”Jotenkin tykkään tuosta sanasta, tyylillä. Se ei tarkoita vain ulkoista tyylikkyyttä vaan kuten tuossa biisissäkin kerrotaan, asiat voi niin ikään hoitaa tyylillä – olla kohtelias ja kunnioittava muita ihmisiä kohtaan”, Mustajärvi pohtii.

Tuleva albumi on järjestyksessään artistin 11. soololevy. Niiden lisäksi hän on julkaissut kaksi kokoelmaa.
”Sooloprojektit ovat olleet mulle henkireikä bändihommien lomassa. Niiden parissa koen olevani omimmillani esiintyjänä. Soolona saan myös olla aikuinen mies, laulaa vähän syvällisemmistäkin asioista.”

Ensimmäistä kertaa koko uransa aikana Mustajärvi on mukana myös soolokiertueensa tuotannossa.
”Iän ja kokemuksen myötä olen viimein ymmärtänyt, että on itseasiassa mukavaa olla tietoinen omaan uraan ja imagoon vaikuttavista tekijöistä, niistä pienistäkin asioista, jotka ennen tuntuivat laulajan roolin ohella tylsiltä”, maestro naurahtaa.

Kiertuekokoonpano koostuu pitkän linjan ammattimuusikoista, joiden soitantaa kuullaan myös tulevalla, juuri kiertueen alla julkaistavalla levyllä. Mustajärvi halusi levylleen niin sanotun vanhan liiton soundin unohtamatta tämän päivän tekniikkaa. Yhteistyö oli sujuvaa ja yhteinen soundi Mustajärven mukaan niin makean mallikasta, että oli luontevaa kutsua samat soittajat mukaan myös kiertueelle.

Pate Mustajärvi Tyylillä 2018:
08.03. Oulu, Madetojan sali
09.03. Mikkeli, Mikaeli
10.03. Lahti, Sibeliustalo
15.03. Jyväskylä, Paviljonki
16.03. Seinäjoki, Törnävä-sali
17.03. Turku, Logomo
22.03. Helsinki, Kulttuuritalo
23.03. Hämeenlinna, Verkatehdas
24.03. Tampere, Tampere-talo

Kokoonpano:
Pate Mustajärvi – laulu
Ari Kankaanpää – kitarat
Kari Vehkaluoto – basso
Tommi Rautiainen – rummut
Eero ”Safka” Pekkonen – koskettimet

Liput:
Alkaen 42,50e / kpl

Konsertin kesto:
2h15min (sis. väliajan)

Lipunmyynti:
www.ticketmaster.fi
www.lippu.fi

 

www.pate.fi
Facebook: Pate Mustajärvi Official
Twitter: @MustajarviPate
Instagram: @patemustajarvi