Blind Channel julkaisee uuden biisin vastalauseeksi oletuksille: We Are No Saints!

Blind Channel julkaisee uuden biisin vastalauseeksi oletuksille: We Are No Saints!

Näkyvän läpimurron kuluneena vuonna tehnyt Blind Channel julkaisee uuden We Are No Saints -biisin tänään perjantaina 12.11. Kuuntele biisi tästä!
We Are No Saints on osa keväällä ilmestyvää albumikokonaisuutta. Yhtye solmi keväällä yhteistyön kansainvälisen Century Media -levy-yhtiön kanssa, joten biisit saavat maailmanlaajuisen julkaisun ja jakelun.

Dark Side -jättihittiä seurasi alkusyksyllä nyt jo yli kolme miljoonaa striimiä kerännyt taisteluhenkinen Balboa. Nyt vuorossa on We Are No Saints, jonka syntyä ja taustatarinaa yhtye valottaa seuraavasti:

–       Noustuamme suosioon meihin kohdistui musiikkialan, kuuntelijoiden ja erilaisten päättäjien toimesta hirveä määrä erilaisia oletuksia ja vaatimuksia. Monia varmasti ärsyttää meidän tyyli ravistella häkkejä – musiikillisesti ja muutenkin. Tuntui, että meistä yritettiin tehdä jotain, mitä ei oikeasti olla, parempia roolimalleja, kansallissankareita. Teimme tämän biisin vastaukseksi noihin vaatimuksiin. We are no saints.

Biisistä tehty musiikkivideo julkaistaan Youtubessa tänään perjantaina 12.11. klo 20.00 Suomen aikaa. 

Blind Channel starttaa biisin myötä kotimaan kiertueelle joulukuussa. Luvassa on ikärajattomia ja -rajallisia keikkoja Lahdessa, Turussa, Seinäjoella, Torniossa ja Nivalassa sekä Silja Europalla. Suomen keikkojen jälkeen bändi lähtee kuukauden mittaiselle Euroopan kiertueelle yhdessä Eskimo Callboyn kanssa.

Blind Channel: XMAS on the dark side -keikat: 
3.12. Lahti, Möysän Musaklubi (S/K-18)
4.12. Turku, Logomo (S/K-18)
5.12. Seinäjoki, Rytmkikorjaamo (S/K-18)
10.12. Tornio, Teatria (keikka 1, S)
10.12. Tornio, Teatria (Keikka 2, K-18)
11.12. Nivala, Tuiskula (Keikka 1, S)
11.12. Nivala, Tuiskula (Keikka 2, K-18)
18.12. Helsinki, Silja Europa

Kansikuva: https://www.dropbox.com/s/gq4w81sy7rsvopq/We%20Are%20No%20Saints_final.jpg?dl=0

Pressikuvat: https://www.dropbox.com/sh/amiio5s3acsk0ev/AABo3C8EkBwcKfQGE_5k-h5ca?dl=0

Kokoonpano:
Niko Vilhelm – laulu
Joel Hokka – laulu
Joonas Porko – kitara, taustalaulu
Olli Matela – basso
Tommi Lalli – rummut
Aleksi Kaunisvesi – samplet, perkussiot

Online:
www.blindchannelofficial.com/
www.facebook.com/BlindChannelBand
IG @blindchannel

-->