EPPU NORMAALI TEKEE 40-VUOTISJUHLANSA KUNNIAKSI HISTORIANSA MITTAVIMMAN KONSERTIN TAMPEREEN RATINAN STADIONILLA 6.8.2016
* kolmituntinen ohjelmisto ja stadionin historian suurin lavakattaus
* Mukana myös liki 90-henkinen Tampere Filharmonia johtajanaan ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali, Eppujen basisti vuosilta 1977-1979 Mikko Saarela ja kosketinsoittaja Eero ”Safka” Pekkonen
* VIP-kylä nousee Ratinanniemeen
* Lipunmyynti alkaa ti 29.9. klo 8.00
Liki kaksi miljoonaa levyä myynyt Suomen menestynein kotimainen yhtye Eppu Normaali täyttää ensi vuonna 40 vuotta ja laittaa pöydän koreaksi tekemällä uransa mittavimman stadionkonsertin Tampereen Ratinan stadiolla lauantaina 6.8.2016.
Konsertissa tullaan kuulemaan kolmituntinen läpileikkaus Eppu Normaalin pitkästä urasta huikeissa puitteissa. Luvassa on stadionin historian suurin lavakattaus, kun käytössä on koko Akun Tehtaan lava- ja tekniikka-arsenaali, jolla muutoin pystyttäisiin tekemään saamaan aikaan jopa kolme isoa festivaalia.
”Kun Martin kanssa pistettiin alkuperäistä Eppu Normaalia pystyyn, ei ihan ensimmäiseksi tullut mieleen, että joskus vietetään bändin 40-vuotisjuhlia! Ei tullut mieleen muuten toiseksikaan, eikä kolmanneksi. Ylöjärven lukiosta Ratinaan on vain noin 15 kilometriä, mutta paljon mahtuu matkalle sattumuksia ja kun Ratinaan laitetaan pystyyn kaikkien aikojen lava, on se vähän toista, kuin lukion jumppasali”, kommentoi yhtyeen kitaristi Juha Torvinen.
Konserttiin rakennetaan myös poikkeuksellisen isot screenit. Alueen VIP-kylä sijoittuu stadionin välittömään läheisyyteen Ratinanniemen festivaalipuistoon, jossa tarjoillaan Stefan Richterin loihtima menu. VIP-kylä tarjoaa myös yllätysohjelmaa ennen varsinaista konserttia.
”40 vuotta olemme saaneet marinoitua omassa liemessämme. Emme ole muuttuneet kuin kenties vielä vähän enemmän itsemme näköisiksi. Kun sanoimme kauan sitten jatkavamme toistaiseksi, emme ihan tätä silloin odottaneet: että kivointa olisi lopulta loppua kohden. Siksi olemme jatkaneet, että on ollut kivaa ja bändi on saanut kehittyä omaan suuntaansa. Saattaa jopa olla, että soitamme nykyään paremmin kuin koskaan. Jalkakin nousee niin ettei meitä tarvitse vielä tynnyreissä kieritellä lavalle ja sanoa että nyt saa soittaa”, kommentoi Martti Syrjä yhtyeen 40-vuotista taivalta.
Vierailijat
Vieraana konsertissa nähdään juhlava liki 90-henkinen Tampere Filharmonia johtajanaan ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Valikoiduista Eppu Normaali -biiseistä tehdään orkesterisovitukset ja kappaleet kuullaan bändin sekä Filharmonian yhdessä esittäminä. ”Beatles ei koskaan esiintynyt kokonaisen sinfoniaorkesterin kanssa, mutta me teemme sen!”, iloitsee Juha Torvinen.
”Kutsu Ratinaan keikalle oli aika odottamaton, mutta oikein mieluinen yllätys. Kaksi suosittua tamperelaista bändiä kohtaa toisensa, ja toivottavasti paikalle saapuu paljon meidän molempien yleisöä todistamaan jotakin uutta ja ainutkertaista”, kommentoi Santtu-Matias Rouvali.
Muut vierailijat liittyvät läheisesti Eppu Normaalin uraan. Järjestyksessä yhtyeen toinen basisti – Martti Syrjä oli ensimmäinen, tosin vain muutaman päivän -, Mikko Saarela vastasi isosta osasta yhtyeen tekstejä aina ”Coctail bar” -albumiin asti. Saarela on jättänyt musiikin tekemisen vähemmälle, mutta on esiintynyt Eppu Normaalin kanssa kahdesti viime vuosikymmeninä. Ratinassa lavalla nähdään kokoonpano, joka aikanaan levytti sekä ”Aknepopin” että ”Maximum Jee & Jeen”. Vierailijaksi on kutsuttu myös Eero ”Safka” Pekkonen, jonka kosketinsoittimet kuuluvat monella klassikoksi nousseella suomirock-kappaleella. Safkan soitto oli oleellinen osa Eppu-klassikoita kuten ”Murheellisten laulujen maa” ja ”Pimeyden tango”.
”40 vuotta on niin pitkä aika, että sitä pitää jo juhlia kunnolla, eikö totta? Toista samanlaista tilaisuutta ei ehkä koskaan meille tule. Joten tähän piti tarttua”, sanoo Martti Syrjä.
Eppu Normaali tunnetaan suomalaista sielunmaisemaa kuvaavista hiteistä, jotka ovat soineet niin ihmisten arjessa kuin juhlassa. Kansakunnan yhteiseen laulukirjaan ovat sementoituneet biisit kuten ”Murheellisten laulujen maa”, ”Tahroja paperilla”, ”Kun olet poissa” ja ”Nyt reppu jupiset riimisi rupiset”. Veljespari, laulaja-sanoittaja Martti Syrjä ja säveltäjä-kitaristi Mikko ”Pantse” Syrjä, ovat tehneet useita kymmeniä radiohittejä, ja yhtye onkin ollut kautta aikain yksi radioiden soitetuimpia kotimaisia yhtyeitä. Eput ovat pokanneet levyistään yhteensä 48 jalometallilevyä. Se oli ensimmäinen kotimainen yhtye, joka täytti stadionin jo vuonna 2004.
Eppu Normaali 40-vuotisjuhlakonsertti
La 6.8.2016, Ratinan stadion, Tampere
Ovet: VIP-kylä klo 13.00, stadion klo 17.30
Showtime: n. klo 19.30
Liput alkaen 52,50 eur, VIP alkaen 199 eur
-S-
Lipunmyynti alkaa ti 29.9. klo 08.00 osoitteessa radiosuomipop.fi
Pressikuvat: propromotion.fi/media/eppu-normaali/
eputratinassa.fi
eppunormaali.fi
facebook.com/eppunormaali
twitter.com/eppunormaali
#eputratinassa