Lost in Music -kaupunkifestivaalille lisää ohjelmaa

Lost in Music -kaupunkifestivaalille lisää ohjelmaa

Osana Musiikki & Media -tapahtumaa järjestettävä Lost in Music -kaupunkifestivaali julkisti elokuussa runsaasti mielenkiintoisia esiintyjiä ja nyt joukkoon on tullut lisäyksiä. Myös esiintymispaikkakohtainen ohjelma on muotoutumassa.

Tampereen Pakkahuoneen YleX Stagella ja Klubin puolella nähdään perjantaina 21.10. Chisu, Manna, juuri debyyttisinglensä julkaissut, entisistä Brightboy-jäsenistä koostuva Isoveli, eestiläinen Ewert and the Two Dragons, Redrama, Arttu Wiskari, The Wrecking Queens, Palava ja Pasa. Koko kattauksesta pääsee nauttimaan 15 euron lippuhinnalla.
Lauantaina 22.10. Pakkahuone-Klubilla esiintyvät Disco Ensemble, Regina, Notkea Rotta, Freeman, Dalindeo Cinematic Experience, Siinai ja Felix Zenger. Iltaan on tulossa vielä lisäyksiä. Liput 12 euroa.

Lost in Musicissa vietetään maineikkaan metallilevy-yhtiö Spinefarmin 20-vuotisjuhlaa. Levy-yhtiön perusti Riku Pääkkönen, joka vuonna 2005 myi yhtiön Universal Musicille, mutta ”Spine” on säilynyt maailmanlaajuisen levy-yhtiön vahvana alalabelina. Spinefarmin löytöjä ovat olleet mm. Nightwish ja Children of Bodom. Yhtiön juhlaillassa Tampereen Yo-talolla lauantaina 22.10. esiintyvät Ensiferum, Profane Omen, Metsätöll ja MyGrain. Liput kustantavat 12 euroa.
Yhdet Suomen vanhimmista edelleen toimivista ohjelmatoimistoista ja levy-yhtiöistä Rockadillo Records ja Rockadillo Production Oy juhlistavat 40-vuotista taivaltaan Yo-talolla perjantaina 21.10. ja yhtiön artisteista lavalle nousevat mm. Iiro Rantala, Anssi Tikanmäki Orchestra, Sakari Kukko, Wimme sekä Rockadillon uusin kiinnitys Värttinä. Liput 20 euroa.

Lost in Music -festivaalin torstai-illassa Klubilla nähdään Seattlen grunge-soundin esi-isä The Melvins. Samana iltana Yo-talolla vietetään ”Ilta Nuorgamin kanssa”. Nuorgam on tuore, itsenäinen ja riippumaton online musiikkimedia. Heidän juhlissaan esiintyvät Jori Sjöroosin johtama Magenta Skycode ja juuri kolmannen levynsä julkaissut Iconcrash.

Ennakkolipunmyynti Lost in Musicin keikoille alkaa Tiketissä tänään perjantaina 16.9. Myyntiin tulee myös 25 euron hintainen festivaalipassi, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Lost in Music -tapahtumiin, mikäli keikkapaikalla on saapumishetkellä tilaa. Esiintyjät ja aikataulut: www.lostinmusic.fi. Liput vaihdetaan rannekkeisiin 20.-22.10. Tampereen Klubilla. Aukioloajat: www.klubi.net/tre
Huom! Ennakkolipunhintoihin lisätään toimituskulut.

Ohjelma (päivitetty 16.9.11): Amoral, Anssi Tikanmäki Orchestra, Arttu Wiskari, Atom Notes, Big Wave Riders,  Black City (DK), Black Motor Feat. Raoul Björkenheim, Black Twig, Chisu, Cigarette Crossfire, Cosmobile, Dalindeo Cinematic Experience, Delay Trees, Disco Ensemble, Ensiferum, Ewert and The Two Dragons, Famine Year, Final Assault, Freeman, Felix Zenger, Frida Anderson (SWE),  For the Imperium, Hate Gallery (SWE), Hehkumo, Iconcrash, Iiro Rantala, Isoveli, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Jessica Wolf (SWE), Kaisa Vala, Kim Curly Band, Kiuas acoustic, Kiveskives, Korpi Ensemble, Magenta Skycode, Maija Moisio, Manna, Martina, Medeia, The Melvins (US), Metsätöll (EST), Nevesis (EST), The New Tigers, Nightsatan, Notkea Rotta, The Northern Governors, Palava, Part Time Killer, Pasa, Pastakas (EST), Profane Omen, Pronssinen Pokaali, Redrama, Regina, Ronya, Sakari Kukko, Siinai, Sokea piste, Suvi Isotalo, Swallow the Sun acoustic, Särkyneet, Vuk, Värttinä, Wimme, Wrecking Queens, Young Guns (UK), Zebra & Snake

Tapahtumapaikat (päivitetty 16.9.11): Artturi, Doris, Ilves Bar & Night, Jack the Rooster, Klubi, Paapan kapakka, Pakkahuone, Telakka, Yo-talo, Vastavirta.

Ikäraja K-18.

Yhteistyökumppaneina Lost in Musicissa ovat Luova Tampere, YleX, Popmedia, Dream Hostel, Tiketti, Zonear, Nuorgam, Radio 957, Citysound ja Studiotec.

Lost in Musiciin on tulossa vielä runsaasti niin artisti- kuin tapahtumapaikkalisäyksiä, joten kannattaa seurata uutisia osoitteessa www.lostinmusic.fi

LOST IN MUSIC – every band wants to be found
Tampere, 19.-22.10.2011

www.lostinmusic.fi
www.musiikkimedia.fi