Olli Lindholmilta soololevy 8.9.2010

Olli Lindholmilta soololevy 8.9.2010

Olli Lindholm on matkannut pitkän, liki 30-vuotisen tien Yö-yhtyeen kapteenina ja ehtinyt tehdä yhden oman soololevynkin (Voima, 2000). Nyt 10 vuotta myöhemmin, mies on löytänyt ajan toiselle soololleen (Maailma on kaunis, 2010), joka perustuu Vexi Salmen teksteihin. Mukana on käännöskappaleita, tuttuja covereita ja kolme uutta Ollin omasta kynästä syntynyttä sävellystä. Levyltä löytyy myös yksi Jonne Aaronin säveltämä kappale. Kaikki sanoitukset ovat Vexi Salmen käsialaa.

”Maailma on kaunis” -albumi
8.9.2010 julkaistavalta Lindholmin toiselta soololta ”Maailma on kaunis” on julkaistu jo radiosoittoon ”Kiviset kadut” -biisi. Kyseisen raidan sävelsi aikoinaan Elton John ja Salmi teki siihen suomenkieliset lyriikat.

Olli Lindholm – Vexi Salmi – idea yhteistyöstä
Lindholm tulkitsi Salmen tekstejä TV2:n Haaveiden Ilta –ohjelmassa ja kyseistä jaksoa on uusittu yleisöpalautteen ansiosta useasti. Idea TV-esiintymiseen ja myöhemmin samaisten kappaleiden levyttämiseen Salmen tuotannosta syntyi, kun Olli Lindholm kuunteli Irwinin vakavampaa materiaalia. ”Mietin itsekseni miten hienoja lauluja he ovat tehneet ja millaisena Irwin muistetaan”, kommentoi Olli.

Edellä tapahtuneen myötä Lindholm otti yhteyttä Vexi Salmeen, joka siten toimitti hänelle 50 kappaletta. Albumi äänitettiin keväällä 2010 ja sen sovituksista vastaa tamperelainen, teatterikapellimestarinakin tunnettu Pekka Siistonen. Mukaan päätyi Ollille henkilökohtaisesti tärkeitä biisejä.

Lindholm muistelee levynteon loppusilauksia: “Kun olimme studiolla Vexin kanssa kuuntelemassa puolivalmista levyä, hän otti minua isällisesti kaulasta kiinni ja sanoi: ‘mikä meitä vaivaa, kun meidän täytyy tehdä näin pohjattoman surullisia lauluja? Kyllä me Olli olemme pöljää porukkaa.’ Se tuntui hienolta. Kun sanat loppuu, alkaa musiikki.”

Keikat
Levyä Olli Lindholm juhlistaa levyjulkkarikeikan merkeissä Tampereen Jack the Roosterissa pe 10.9. Muuten hän ei aio albumin tiimoilta nousta useasti lavoille vaan keskittyy keikkailemaan Yö-yhtyeen riveissä.

Biisilista
1. Kun saapuu yö
2. Kiviset kadut
3. Kurki
4. Maailma on kaunis
5. Anna kaikkien kukkien kukkia
6. Yksin oon tietenkin
7. Yön lapsi
8. Mustan mullan valssi (Nuoruus on jäänyt taa)
9. Kuolleen toiveen
10. Istun ullakolla yksinäin
11. Minä olen yksin
12. Surun aika
13. Kun saapuu yö (balladiversio)
14. Viimeinen laulu

www.ollilindholm.fi