Stratovarius julkaisee "Polaris" albumin 13.5. ja lähtee kiertueelle!

Stratovarius julkaisee "Polaris" albumin 13.5. ja lähtee kiertueelle!

Yksi vanhimmista ja vankimmista metallivientibändeistä, Stratovarius, julkaisee järjestyksessään 14. albumin. Kyseinen tuotos on saanut nimekseen ”Polaris” ja kiekko löytyy kauppojen hyllyiltä 13. toukokuuta. Julkaisua edeltää ”Deep Unknown” singlejulkaisu sekä biisistä tehty video, jotka kummatkin saapuvat eettereihin huhtikuun aikana.

Bändin nykykokoonpano
Yhtyeen kokoonpano on vuosien varrella muokkautunut ja viimeisimmän muotonsa se sai kuluneen vuoden alussa, kun sen perustaja ja säveltäjä Timo Tolkki jättäytyi sooloprojektiensa pariin ja nykykokoonpanoon laulaja Timo Kotipellon, basisti Lauri Porran, kosketinsoittaja Jens Johanssonin ja rumpali Jörg Michaelsin rinnalle nousi kitaristi Matias Kupiainen, jonka bändi löysi Guitar Heroes -iltamista Helsingin Tavastialta. Kupiainen oli lavalla osoittamassa kepittäjän kykyjään, kun paikalla olevat Stratovariuksen edustajat haltioituivat nuoren 25-vuotiaan lahjakkuudesta.

Polaris lupaa hyvää
Kupiainen liittyi Strato-joukkoihin ja bändi alkoi yhteistuumin ja harmonisessa hengessä tekemään uusia kappaleita tulevalle pitkäsoitolleen. Pitkällinen prosessi on viimein loppumetreillä, kun tuleva single näkee piakkoin päivänvalon ja albumi tämän jälkeen toukokuussa.

”Levystä tuli hyvin Stratovariuksen kuuloinen – niin melodioiltaan kuin soundeiltaan. Tuloksena on melodista, erittäin tuoretta, vahvaa ja teknisesti korkeatasoista power-metallia. Tämä on selkeästi positiivisin Stratovarius-albumi tähän mennessä. Ennen kaikkea Polaris on tärkeä virstanpylväs koko Stratovariuksen uralla. Se on tehty mukavassa ja välittömässä yhteistyössä jokaisen jäsenen kesken”, valottaa Kotipelto.

Albumin 11 raitaa äänitetty Hästholmenissa ja 5by5 studioilla Helsingissä ja sen on miksannut studiovelho Mikko Karmila.

Keikkailua Euroopassa ja Yhdysvalloissa
Stratovarius lähtee albumijulkaisun myötä brittikiertueelle, josta se poikkeaa Saksassa ja Venäjällä sekä pistäytyy Suomessa Lappajärven Tulivuorirockissa sekä Tampereen Sauna Open Air -festivaalikeikalla kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Matka jatkuu syksyllä Jenkkeihin, Etelä-Amerikkaan, Kanadaan, Aasiaan ja Japaniin.

Kotipellon johtamat joukot
Nelosen alkuvuoden katsotuimman ohjelman, Kuorosodan voiton vei Timo Kotipellon johtama kuoro, jonka hän oli kasannut kotikonnuiltaan Lappajärveltä. Kuoro tekee suuresta kysynnästä huolimatta vain pari esiintymistä Timon Stratovarius-kiireiden vuoksi. Kotipellon liidaaman Stratovarius-joukon tähtäin on myös korkealla, sillä tällä albumilla ja livesetillä viisikko lupaa jopa ylittää faniensa pitkälliset odotukset.

Kokoonpano:
Timo Kotipelto – laulu
Matias Kupiainen – kitara
Lauri Porra – basso
Jörg Michaels – rummut
Jens Johansson – koskettimet

Discografia:
Fright Night (1989)
Twilight Time (1992)
Dreamspace (1994)
Fourt Dimension (1995)
Episode (1996)
Destiny (1998)
Infinite (2000)
Intermission (2001)
Elements – Part I (2003)
Elements – Part II (2003)
Stratovarius (2005)
Polaris (2009)

Biisilista:
1. Deep Unknown
2. Falling Star
3. King of Nothing
4. Blind
5. Winter Skies
6. Forever is Today
7. Higher We Go
8. Somehow Precious
9. Emancipation suite: I Dusk
10. Emancipation suite: II Dawn
11. When Mountains Fall

Keikat:
15.5. Wolverhampton, Wulfrun Hall (UK)
16.5. Nottingham, Rock City (UK)
17.5. Glasgow, Cathouse (UK)
18.5. London, islington O2 Academy (UK)
19.5. Manchester, Jilly’s Rockworld (UK)
20.5. Dublin, Button Factory (Ireland)
22.5. Kreuth / Aurich, Wacken Rocks (GER)
23.5. Kreuth / Aurich, Wacken Rocks (GER)
24.5. Warsow, Progresja music club (PL)
29.5. Moscow, CDK MAI (Russia)
30.5. St. Petersburg, Glavclub (Russia)
06.6. Lappajärvi, Tulivuorirock (FIN)
07.6. Tampere, Sauna Open Air (FIN)
21.6. Clisson, Hellfest (FR)
11.7. Vizovice, master of Rock (CZ)
19.7. Kiev, Pro Rock Festival, Aerodrome ”Chajka” (Ukraine)
25.7. Lichtenvoorde, Zwarte Cross festival (NL)
16.9. New York City, Nokia Theater (USA)
18.9. Toronto, Opera House (Canada)
19.9. Quebec City, Imperial de Quebec (Canada)
20.9. Montreal, Medley (Canada)
21.9. Boston, Middle East (USA)
23.9. Baltimore, Sonar (USA)
24.9. Cleveland, Peabody’s (USA)
25.9. Mokena, Pearl Room (USA)
27.9. Winnipeg, Garrick Centre (USA)
28.9. Regina, The Riddell at University (Canada)
29.9. Calgary, Warehouse (Canada)
30.9. Edmonton, Starlite Room (Canada)
2.10. Vancouver, Plaza Club (Canada)
3.10. Victoria, Sugar (Canada)
4.10. Seattle, El Corazon (USA)
6.10. San Francisco, The Grand Ballroom at the Regency (USA)
7.10. Los Angeles, Key Club (USA)

www.stratovarius.com
www.myspace.com/officialstratovarius

-->