Suomen ensimmäinen EDM-kokoonpano tamppaa kesähittinsä markkinoille

Suomen ensimmäinen EDM-kokoonpano tamppaa kesähittinsä markkinoille

Kolmesta parikymppisestä naismuusikosta koostuva EDM-kokoonpano U.G.H. (United Girls Helsinki) julkaisee debyyttisinkkunsa, suven ykkösbilehitin ”Kielletty leikki”, jonka voi ottaa haltuun osoitteessa: http://youtu.be/4LvAQmrh8wA

Ranskalaisia sukujuuria omaava vaalea Emma (kuvassa keskellä) kuvailee kappaletta: ”Olin soittanut pienenä Ranskassa isoäitini flyygeillä biisiä, joka oli jäänyt lähtemättömästi mieleeni, mutten sittemmin muistanut, mistä kappaleesta oli kyse. Hyräilin sitä myöhemmin Suomessa yhtyeeni muille jäsenille, jotka sanoivat kyseessä olevan Carolan tunnetuksi tekemä ’Kielletyt leikit’-biisi”.

Kyseinen Carolan kappale on saanut nyt uuden elämän U.G.H.:n käsittelyssä. Tytöille tuli ajatus yhdistää Kielletyt leikit (Jeux Interdits) -ikivihreä tampattavaan, kansainvälisestikin hyvin suosittuun EDM-muotoon. Kerrasta päähän iskostuvassa kappaleessa kuullaan myös Emman räpäytystä ranskaksi.

Myöhemmin tänä vuonna kolmikolta on odotettavissa live-esiintymisiä ja albumi.

Katso U.G.H.-jäsenten profiilit ja paljon muuta infoa: www.ugh.fi

Kokoonpano (kuvassa vasemmalta oikealle):
Siiri, Emma, Elina

Pressikuvat: www.propromotion.fi/media/ugh/
Faniposti: ugh.official@gmail.com
Twitter: @UnitedGirlsHKI
FB:  https://www.facebook.com/unitedgirlshelsinki
Instagram: unitedgirlshelsinki
Youtube: United Girls Helsinki