Yö-yhtyeelle lisäkeikka Baltic Princessille 17.12.2011

Yö-yhtyeelle lisäkeikka Baltic Princessille 17.12.2011

Yö-yhtyeen 30-vuotista merkkipaalua juhlitaan merkittävin menoin. Kokoonpano starttaa historiansa mittavimmalle areena- ja hallikiertueelle naapurimaasta Virosta 30.9. suunnaten tämän jälkeen Koti-Suomeen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kiertueen päätös piti tapahtua Baltic Princess -laivakeikalla 16.12., mutta yhtyeen keikka laivalla on jo nyt loppuunmyyty, joten yhtye on päättänyt jatkaa kiertuettaan vielä yhdellä päivällä. Yö soittaa toisen laivakeikan Baltic Princessillä lauantaina 17.12. Liput tulevat nyt myyntiin Matka-Vekkaan. ”Kiitos ja kunnia – 30 vuotta Likaisia legendoja” -kiertueelle tulee näin ollen mittaa 19 keikan verran.

”En olisi uskonut, kun Iskelmä-risteilyllä vuonna 2009 mielessäni haaveilin mahdollisuudesta vuokrata laiva, että siitä tulisi totta. Kovan työn teimme, uskoimme ja uskalsimme. Nyt olemme päättäneet yhdessä Matka-Vekan ja Tallink Siljan kanssa tarjota vielä toisen risteilyn kovan kysynnän johdosta. Sisällä myllertää ja tuntuu epätodelliselta, miten Yö-perhe innostui meidän pähkähullusta ideasta. Koska risteilyjä on nyt kaksi, päätimme, että esiinnymme myös paluumatkalla! Silloin luvassa on akustinen keikka ja ennen varsinaisia keikkoja tyttötrio Suvi, Annika ja Miina esittävät oman 30 minuutin Yö-setin. Se olkoon lisäspesiaalina ja kiitoksena teille..”, Olli Lindholm kertoo.

Paitsi jättikiertueella, Yö juhlistaa 30-vuotista olemassaoloaan ja työtä suomalaisen musiikin eteen myös julkaisemalla kokoelman biiseistä, jotka nostivat sen 2000-luvulla siihen kukoistukseen, jossa bändi tällä hetkellä on. ”Kiitos ja Kunnia – 30 vuotta Likaisia legendoja” -tuplakokoelma julkaistaan juuri ennen kiertueen alkua 28.9. Kyseiseltä levyltä tulee löytymään muutama täysin uusi kappale. Yksi niistä on tällä hetkellä Suomen 10. soitetuin biisi ”Onnen hohteessa”.

Juhlallisuuksiin lukeutuvat myös Loisto-viini, joka löytyy Alkoista sekä juhlakirja, joka sisältää mittavan valikoiman valokuvia 30 vuoden ajalta. Lisäksi se kätkee kansiensa väliin ”Yhden Yön tarina” -kirjan kirjoittajan Ilpo Rantasen kokoamia Yö-aiheisia haastatteluja yhtyeelle tärkeiltä ihmisiltä. Kirjan julkaisee syksyllä Kustannusosakeyhtiö Siltala.

Kiitos ja kunnia – 30 vuotta Likaisia legendoja -kiertue

30.09. Tallinna, Nokia Kontserdimaja (Matka-Vekka, TicketPro)
07.10. Vuokatti, Holiday Club Katinkulta Areena (www.vuokatti.fi)
08.10. Rovaniemi, Lappi-Areena (Lippupalvelu)
28.10. Lahti, Lahti-halli (Lippupalvelu)
29.10. Pori, Karhuhalli (Lippupalvelu)
04.11. Lappeenranta, Jäähalli (Lippupalvelu)
05.11. Tampere, Tampere-talo (Lippupiste)
06.11. Tampere, Tampere-talo (Lippupiste)
07.11. Tampere, Tampere-talo (Lippupiste)
11.11. Kuopio, Jäähalli (Lippupalvelu)
18.11. Kokkola, Jäähalli (Lippupalvelu)
19.11. Seinäjoki, Areena (Lippupalvelu)
25.11. Jyväskylä, Paviljonki-Areena (Lippupalvelu)
26.11. Turku, HK Areena (Lippupiste)
02.12. Joensuu, Joensuu-Areena (Lippupalvelu)
03.12. Oulu, Oulu-halli (Lippupiste, myynti 15.8. alkaen)
10.12. Helsinki, Hartwall Areena (Lippupiste)
16.12. m/s Baltic Princess (Matka-Vekka)
17.12. m/s Baltic Princess (Matka-Vekka)

LIPUT
35 euroa / kpl, S-Etukortilla 31,50 euroa / kpl (max 4 lippua / kortti, myyntiaika 13.4.-30.9.2011)

www.likaisetlegendat.com
www.karppanen.fi