Uutisarkisto

Tarja Turunen Suomeen kirkkokonserttikiertueelle!

Maailmanlaajuisesti ylistetty heavy rock -supertähti sekä klassisen musiikin ammattilainen Tarja Turunen tekee joulukuussa 2012 kymmenen kaunista joulukonserttia. Tarja esiintyy seitsemällä keikalla oman yhtyeensä kanssa kvartettina, joka koostuu…

Lue lisää

Jeff Loomis julkaisee uuden biisin – keikka Tavastialla 5.11.

Jeff Loomis julkaisee uuden kappaleen nimeltään ”A Liar’s Chain”, joka on nauhoitettu yhdessä hänen kiertuekokoonpanoonsa kuuluvien nuorien lahjakkuuksien kanssa: Joe Nurre (kitara, laulu), Anup Sastry (rummut) ja…

Lue lisää

Popedasta tuttu Costello mukana Syksyn Sävelessä

Popedasta tuttu Costello julkaisee toisen singlensä ensi vuoden alussa ilmestyvältä sooloalbumiltaan. ”Matka tuntemattomaan” -kappaleen on tehnyt Jonne Aaron ja Costello kisaa sillä Syksyn Sävel -mittelössä MTV3-kanavalla lauantaina…

Lue lisää

Nightwish Tampereelle

Laulajakohun keskellä oleva Nightwish esiintyy tulevana kesänä Sauna Open Airissa lauantaina 8.6.2013. Festivaali vietti menneenä kesänä välivuotta, mutta palaa ensi vuonna jälleen vahvalla ohjelmistolla tapahtumakartalle. Nightwish esiintyi…

Lue lisää

Yön Pelko ja Rakkaus -albumi julkaistaan 9.11.

”Syyt syntyjen” -single mukana Syksyn Sävelessä ”Pelko ja rakkaus” -kiertue 4.10.-16.12. 30-vuotisjuhlavuottaan viime vuonna juhlinut Yö-yhtye julkaisee 9.11. uuden ”Pelko ja rakkaus” -studioalbumin, jolta on irrotettu toiseksi…

Lue lisää

Ilveksen Iloinen Itsenäisyys juhlitaan 5.12. jo 25. kerran

Itsenäisyyspäivää juhlitaan Tampereella jälleen juhlallisin menoin. Tampereen Sokos Hotel Ilveksen vuotuiset Ilveksen Iloinen Itsenäisyys -juhlat vietetään nyt 25. kerran keskiviikkona 5.12. klo 18-04. Esiintyjinä Amarillon, Ball Roomin…

Lue lisää

Kanadalainen Voivod Nosturiin – uusi single julkaisussa

Albumijulkaisu tammikuussa 2013 Kanadalaisen Voivodin jo kolmattatoista studioalbumia odotellessa yhtye julkaisee 8.10 ensisinglen ”Mechanical Mind” heidän ensi vuonna ilmestyvältä ”Target Earth” -albumilta. Single tullaan julkaisemaan digitaalisena sekä…

Lue lisää

Ratas Music Group siirtyy Sonyn omistukseen

RATAS MUSIC GROUP SIIRTYY SONYN OMISTUKSEEN, YHTIÖN TOIMINTA JATKUU KUITENKIN ITSENÄISENÄ Sony Music Entertainment Finland Oy on viikonvaihteessa solmitussa kaupassa ostanut 100% Ratas Music Groupin osakkeista.  Myyjinä…

Lue lisää

Katri Helena joulukonserttikiertueelle

Katri Helena – Taivas sylissäni -joulukonsertit kirkoissa 22.11.-1.12.2012 Katri Helena laulaa ikimuistoisia ja viime vuosikymmeniltä tuttuja joululauluja kirkkokonserttikiertueellaan ”Taivas sylissäni”, joka alkaa 22.11. Helsingin Mikael Agricolan kirkosta…

Lue lisää

TesseracT -yhtyeeseen uusi laulaja

Brittiläinen progemetallibändi TesseracT on kokenut muutoksia bändin miehistössä ja toivottaa tervetulleeksi riveihinsä uuden vokalistin Ashe O’Haran. Ashe on urallansa laulanut monissa erilaisissa ryhmissä kuoroista teattereihin sekä useissa…

Lue lisää

Arch Enemyltä uusi musiikkivideo!

Ruotsalainen Arch Enemy on julkaissut ”Khaos Legions” -albumin ”Cruelty Without Beauty” -kappaleesta tuoreen musiikkivideon. Yhtyeen vokalisti Angela Gossow kommentoi: ”Olen todella tyytyväinen, koska video tehtiin yhdestä lempibiiseistäni…

Lue lisää

Artistit ja Etsivä Nuorisotyö: Vieraslista ehkäisee toimettomuutta

Artistit ja Etsivä nuorisotyö ottavat kopin VIERASLISTA EHKÄISEE TOIMETTOMUUTTA Vieraslista on musiikkialan kädenojennus Etsivän nuorisotyön piirissä oleville nuorille. Hankkeeseen ilmoittautuneet bändit ja artistit tarjoavat nuorille paikkoja keikkojensa…

Lue lisää

Lost in Musicin ohjelma valmis

Kaupunkifestivaali Tampereella 17.-21.10.2012 Tampereella 17.-21.10. järjestettävä Lost In Music -kaupunkifestivaali esittelee yleisölle ja musiikkialan ammattilaisille viiden illan aikana 16 eri keikkapaikassa yli 100 kiinnostavaa tuoretta artistia. Osana…

Lue lisää

Grand Supreme Blood Court Century Medialle

Hollantilainen deathmetal -orkesteri Grand Supreme Blood Court julkaisee ”Bow Down Before The Blood Court” -debyyttialbuminsa Century Median toimesta 16.11. Debyytin kansitaiteiden luojana on toiminut Axel Hermann, joka…

Lue lisää

Lost in Music -festivaaleille The Sounds -yhtyeen DJ-set ja muita uusia kiinnityksiä

Myynnissä erikoispassi, jolla sisäänpääsy Billy Talentin Pakkahuoneen keikalle su 21.10. Lost In Music -festivaalien tuorein kiinnitys on The Sounds -yhtyeen DJ-set. Viime Suomen vierailullaan yhtye oli lupautunut…

Lue lisää

Ursula Martinez Suomeen!

8.12. Tampere, TTT-klubi 9.12. Helsinki, Korjaamo, Vaunusali Brittiläinen kulttikabareediiva Ursula Martinez saapuu Suomeen esiintymään Tampereen Työväen Teatterin TTT-klubille lauantaina 8.12. ja Helsingin Korjaamolle sunnuntaina 9.12. Martinez tunnetaan…

Lue lisää

Rival Sons julkaisee tuoreen singlensä "Keep On Swinging" musiikkivideon

  Huimassa nosteessa oleva Rival Sons on julkaissut uuden musiikkivideon kappaleesta ”Keep On Swinging”, joka löytyy heidän 21.9 julkaistavalta ”Head Down” -albumilta. Kuten yhtyeen edelliset videot ”Pressure…

Lue lisää

Tarja Turuselle listamenestystä

Kansainvälisesti kulta- ja platinapalkitun Tarja Turusen tuore ”ACT 1” -rocksoololive meni Euroopan albumilistojen kärkipaikoille. Viidessä maassa ”ACT 1” ylsi DVD -listan TOP 10:en saavuttaen Suomessa listan kärkipaikan.…

Lue lisää

Kotipelto & Liimatainen: Blackoustic -albumi julkaistaan 19.10.12

  Stratovariuksesta ja soolourastaan tunnettu Timo Kotipelto julkaisee uransa ensimmäisen duo-levyn kitaristi Jani Liimataisen (ex-Sonata Arctica) kanssa. Kaksikkoa on nähty akustisilla keikoilla ja levyjulkaisuidea lähtikin keikoilla käyneiden…

Lue lisää

Voivod Century Medialle!

30 vuotta kestänyttä uraansa juhlistava VOIVOD on kiinnitetty Century Median rosteriin. Kanadalainen progressiivisen rockin pioneeriyhtye julkaisee uusimman levynsä ”Target Earth” 21.1.2013. Urallaan niin hyviä kuin koviakin muutoksia…

Lue lisää

1400/1952