PMMP:n Aitoon Kirkastusjuhlien keikka peruttu – esiintymispaikan nappaa Klamydia
PMMP joutuu siirtämään kesäkiertueensa aloitusta yhtyeen yksityiselämässä tapahtuvien muutosten vuoksi. Tästä syystä Aitoon Kirkastusjuhlille maanantaiksi 6.7. sovittu keikka joudutaan valitettavasti perumaan. PMMP:n esiintymispaikan ottaa vaasalainen uhorock-bändi Klamydia.…
The Voice Juhannus Himosfestival teki yleisöennätyksensä
Jämsän Himoksessa juhannuksena juhlittu The Voice Juhannus Himosfestival ’09 vietettiin pääosin poutasäässä ja aurinko paistoi myös juhannusjuhlijoiden fiiliksissä. Kolmipäiväinen festivaali keräsi Himokselle kaikkiaan 38 000 juhlijaa ja…
Raised Fist ja The Haunted Scooprockin (26.9.) pääesiintyjiksi
Mikkelin jäähallissa 26.9.2009 järjestettävä Scooprock juhlii 10-vuotissynttäreitään historiansa kovimmalla ohjelmakattauksella. Mikkelin Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden alunperin pystyyn pistämä juhla on kasvanut vuosien saatossa isoksi sisäfestivaaliksi ja on tänäkin vuonna…
Soulfly on kiinnitetty Tammerfestin ulkomaiseksi nimeksi!
Yhdysvaltalais-brasilialainen metalliyhtye Soulfly on kiinnitetty Tammerfestin ulkomaiseksi kärkinimeksi. Bändin keulakuvana häärii perustaja ja Sepulturan kitaristi-laulajanakin tunnettu Max Cavalera. Kokoonpanon vaikutteet on imetty death ja thrash metalista sekä…
Saunakuuma Provinssirock keräsi 52 000 juhlijaa
31. kerran järjestetyn Provinssirockin ohjelma ja tunnelma houkuttelivat paikalle yhteensä 52 000 juhlavierasta. Liki 80 artistia viidellä eri lavalla ja alue-esiintyjinä tarjosivat laajan skaalan musiikillisia nautintoja Children…
Jurassic Rockiin metallin mahdit Therapy? ja Pain
Itä-Suomen massiivinen rockpop- ja metallijuhla Jurassic Rock vietetään Mikkelin Visulahdessa 7.-8.8.2009. Kahden päivän aikana yleisön villiinnyttää artistikaarti Don Johnson Big Bandista Kotiteollisuuteen ja PMMP:stä Popedaan. Ulkomaita myöten…
BB:n kesähitti "Kesäilta" nyt kaupoissa!
Tamperelaisartisti BB:n ”Kesäilta” on tullut tutuksi Voicen Kesähitti-äänestyksestä. Kappaleessa tiivistyvät kaikki kesän parhaat elementit, hyvä fiilis, aurinko, tytöt, bileet ja vapaus. Hiphop/rap-poljentoa omaava ”Kesäilta” on jatkoa herran…
Manowarilla massiivinen show Provinssirockissa
Seitsemän vuoden tauon jälkeen taistelusoturiyhtyeiden ehdoton kuningas Manowar palaa miekat tanassa Suomeen! Luvassa on oluentuoksuista menoa hikeä ja nahkaa säästämättä! Lavalla nähdään paitsi karskeja urhoja myös kauniimman…
Tehosekoittimen Tammerfestin keikka on loppuunmyyty
Odotetun, mutta vain hetkellisen paluun areenoille tekevän Tehosekoittimen Tammerfest-keikka lauantaina 11.7. on loppuunmyyty. Yhtye esiintyy täpötäydelle Keskustorin Teltalle ja räjäyttää ilmoille jo kansanlauluiksi muodostuneet hittinsä. Koska tapahtuma…
Akun Tehdas laajentaa ja pitää nimensä
Mediatiedote 01.06.2009 Ylöjärvellä sijaitseva AV-alan monitoimitalo Akun Tehdas on saanut päätökseen vuosia kestäneen nimikiistansa. Helsinkiläisen pöytälaatikkoyhtiön Akun Tehdas Oy:n riitauttaman nimiasian käsittely on kestänyt neljä vuotta. Käräjäoikeuden…
Yön jäsenet sooloilevat – levyjulkkarikeikka ti 16.6. Tampereen Klubilla
Mediatiedote / -kutsu 28.5.2009 YÖN JÄSENET SOOLOILEVAT – LEVYJULKKARIKEIKKA TI 16.6. TAMPEREEN KLUBILLA! Antti Mäkinen (YÖn rumpali 2002-2006) julkaisi debyyttisoolonsa toukokuussa Jay Lewis (YÖn basisti 1999->) julkaisee…
Provinssirockin ohjelmiston aikataulumuutokset
Provinssirockin sunnuntain ohjelmistoon on tullut muutama muutos. Haloo Helsinki! -yhtyeen keikka Saarilavalla aikaistuu. Klo 13.30 ilmoitetun esiintymisajan sijaan bändi avaa lavan ohjelman ja starttaa popit ilmoille klo…
Jay Lewis julkaisee sooloalbuminsa "Beat The Elite" 24.6.09!
Jay Lewis julkaisee toisen soololevynsä ”Beat the Elite” 24. kesäkuuta. Mies on tuttu legendaarisen OZ-orkesterin riveistä sekä Yö-yhtyeen basson varresta. Vahvaa hardrock-taustaa omaava Lewis on tuonut uusimmalle…
Wasalandia After Dark W-A-D:n vahvistetut keikat – bändissä mukana jäseniä Lauri Tähkä & Elonkerjuusta
Pohjanmaalta saadaan tulevaksi kesäksi oikeaa rock-meinikiä, kun Wasalandia After Dark pistää vipinää puntteihin. Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeestä tutut Lenni Paarma ja Antero Naali kokosivat W-A-D:n kuunneltuaan…
3 Inches of Blood solmi levytyssopimuksen Century Median kanssa
Yksi suurimmista perinteisen hevimetallin puolustajista, kanadalainen 3 INCHES OF BLOOD on tehnyt uuden dynaamisen, kerronnallisen teoksen, joka kenties pian tullaan tuntemaan kaiken hevimusiikin evankeliumina. Century Media Records…
Radalle.com Festival Kemora, Veteli 6.-7.6.2009
Radalle.com Festival Kemoran ohjelma on valmis. Festivaalia täydentävät kaikkien tuntemat artistit. Matti Nykänen heittää special-keikan Kemoran festivaaleilla. Toinen mielenkiintoinen kiinnitys on tulevan kesän sensaatio, hard-rockyhtye Firenote. Yhtyeen…
Soul Captain Bandin kultalevykiertueelle lisäkeikka Tavastialle 4.6.2009
Suomenkielisen reggaen lippulaivue Soul Captain Band, jonka perustivat alunperin Jukka Poika alias Jukka Rousu, Seppo ”Paarma” Salmi, Kari Hulkkonen, Jori Hulkkonen ja Tommi ”Bommitommi” Tikkanen, aloitti viikonloppuna…
Aitoon Kirkastusjuhlien järjestäjä valittiin Vuoden 2009 Huvijärjestäjäksi
Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto on valinnut Aitoon VPK:n Vuoden Huvijärjestäjäksi vuonna 2009. Vaakakupissa painoi VPK:n poikkeuksellisen pitkä ja vankka perinne huvitoiminnan järjestämisessä. VPK:n vuosittain järjestämillä Aitoon Kirkastusjuhlilla on…
Paradise Lost julkaisee alkuaikojen demonsa 27.5.09
Brittiläisen goottimetallin pioneeri PARADISE LOST julkaisee 27.5. CD:nä demonsa ”Paradise Lost” (1988) ja ”Frozen Illusion” (1989)! Nämä karkeat äänitykset, joista kuulee bändin juuret tuhoisan deathmetallin saralla, julkaistaan…
Negativelta "God Likes Your Style" -kokoelma kesäksi
Rockhittipotpuri Negative julkaisee kesäksi ”God Likes Your Style”-kokoelman, joka tarjoaa hittejä ja harvinaisuuksia kaikille bändin pitkästä urasta kiinnostuneille. Levy on koostettu pääosin sinkkujen B-puolista, mutta mukana on…
