Provinssirockin pääesiintyjäksi Manowar
Törnävän taistelutanteretta vavisuttaa lauantaina kaikkien metallisoturiyhtyeiden mammuttimainen isä ja esikuva, Manowar! Vuonna 1980 perustettu tukkajumala-joukkueista legendaarisin vahvistaa myyttejä keskiajan ritarikulttuurista, antiikin tarustoista ja tietysti viikingeistä. Luvassa on…
Yö-yhtye julkaisee "Loisto" -albumin syyskuussa ja starttaa samannimiselle konserttikiertueelle lokakuussa
Yli 800 000 myytyä levyä, liki 20 jalometallilevyä, ripakopallinen maamme suurimpia hittejä ja vaiherikas 28-vuotinen ura. Yö-yhtye on puhutellut suomalaisia kappaleillaan kolmen vuosikymmenen ajan ja ollut mukana…
Lord Estiltä kesäsinkku
Lord Est-yhtyeen dancehall/reggae-veljekset, eli Est ja Uncle Tan, ovat vetäytyneet Kalliossa sijaitsevaan Tunne Studioon yhdessä tuottajansa DJ Controlin kanssa työstämään neljättä albumiaan. Luvassa on entistä enemmän rentoja…
Stratovarius esillä TV:ssä
Kuorosotamies ja Venäjän presidentin hurmannut Timo Kotipelto johtaa Stratovarius-joukkoon ja julkaisee ”Polaris” albumin 13.5. Asian on huomioinut myös TV-kanavat, joissa mies on ollut paljon viime aikoina esillä.…
Kalajoen Juhannus lisää ulkomaista artistitarjontaa
Basson jytkeestä nautitaan Kalajoen Juhannuksessa, kun ulkomaan dance-ihmeet valtaavat festivaalin lauteet! Naapurimaatamme Ruotsia edustavat tänä vuonna jo kuusitoista vuotta yleisöä villinnyt Pohjoismaiden Eurodance-kuningatar Pandora ja hieman tuoreempi,…
Tammerfestin risteilykeikkojen ohjelma julki
Tammerfestin 15-vuotisristeilyjen viimeisin kiinnitys: WASALANDIA AFTER DARK, W-A-D, TEKEE KUNNIAA D-A-D:LLE! Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen Lenni Paarma ja Antero Naali mukana kokoonpanossa 15 vuoden iän saavuttanut…
Eternal Tears of Sorrow -bändin uutuusalbumi julkaistaan 27.5.09
Oulusta on perinteiden mukaan sikiänyt raskasta rockia ja metallia niin kauan kuin pohjolassa on musiikkia tehty. Tästä esimerkkinä kuudennen levynsä julkaiseva ja vain harvoin keikkalavoille pyrkivä Eternal…
Suomi-ilmiö 2009 -konsertin kaikki esiintyjät vahvistuneet
Oulussa Raksilan Messuaukiolla 15.8. järjestettävän Suomi-ilmiö 2009 -konsertin esiintyjät ovat varmistuneet. Aiemmin ilmoitettujen Eppu Normaalin, Tehosekoittimen ja Stellan lisäksi lavalle astelee alkuvuodesta kolmella Emma-palkinnolla juhlistettu Egotrippi. Eppu…
Provinssirockin tuoreimmat ulkomaiset ja kotimaiset kiinnitykset!
ULKOMAISET Brittiläisen popduo Ting Tingsin musiikki on hauskaa indie-elektroa, johon jää välittömästi koukkuun! Yhtye tuli tunnetuksi vuonna 2008, kun ”That’s Not My Name” -single ja ”We Started…
Stratovariuksen videon TV-ensi-ilta Nelosella 23.-24.4. välisenä yönä klo 00.15!
Stratovariuksen ”Deep Unknown” video saa maailman TV-ensi-iltansa Suomessa torstain myöhäisillassa klo 00.15 (23.-24.4.). Kannattaa pysytellä kanavalla, mutta jos nukkumatti vie, ei hätää, sillä kanava esittää videota uusintoina…
Jurassic Rockin ohjelmisto kasvaa
Mikkelin Visulahdessa 7.-8.8.09 järjestettävän Jurassic Rockin jo valmiiksi nimekäs ohjelmisto yhä kasvaa. Viimeisimpiin bändiostoksiin kuuluu muun muassa Puolan yksi kovimmista rokkibändeistä, maailmallakin mainetta niittänyt Riverside. Bändi edustaa…
Eppu Normaali releases a double dvd on 27th of May
The most successful local act in Finland Eppu Normaali will release it’s brand new double dvd called ”Klubiotteella” on 27th of May. It will consist of the…
Eppu Normaalilta "Klubiotteella" -tupla-dvd 27.5.
Eppu Normaali julkaisee 27. toukokuuta muhkean ”Klubiotteella” -tupladvd:n, jossa on sisältöä liki 5 tuntia. Ykkös-dvd:n täyttää taannoisen Klubiotteella-kiertueen aikana kuvattu materiaali. Kuvausryhmä kiersi yhtyeen mukana pohjoisessa, jossa…
Norther julkistaa uuden laulajan ja live-kitaristin nimet
Melodisen metallin vientiairueen Northerin ja sen laulaja-kitaristi Petri Lindroosin teiden erkaannuttua bändi on kiinnittänyt mikin varteen Aleksi Sihvosen (Medicated, ex-Imperanon). Uusi laulaja sai koko Norther-porukan vakuuttumaan kyvyistään…
Himosfestivalin lipunmyynti alkaa!
Juhannuksen laatujuhla Himosfestival vietetään tänä kesänä jälleen maan ykkösnimien tahtiin, ulkomaanvieraanaan taattu bilebändi Scooter!Muiden muassa Eppu Normaalin, Stratovariuksen, Popedan, Maija Vilkkumaan ja Mokoman tähdittämä kolmipäiväinen juhannustapahtuma myytiin…
Provinssirockiin yhä lisää kiinnityksiä, kaikki liput nyt myynnissä
Provinssirockin ohjelma yhä täydentyy, kun sen listoille nousevat edesmenneen The Darknessin laulaja-kitaristi-biisintekijä Justin Hawkinsin tuore bändi Hot Leg (UK), amerikkaista southern rokkia soittava, kaikkien pitkätukkien bilelevyn viime…
Jurassic Rock julkaisee ensimmäiset kiinnityksensä
Mikkelin Visulahdessa 7-8.8.2009 kolmatta kertaa järjestettävä Jurassic Rock julkistaa ensimmäiset kiinnityksensä. Festivaalin toisen päivän pääesiintyjäksi on kiinnitetty viime kesän Provinssirockissa loistanut, muutama viikko takaperin kolme klubikeikkaa Suomessa…
Duff McKagan's Loaded saapuu Suomeen!
Rock-legenda Duff McKagan (Guns N’ Roses, Velvet Revolver) ei esittelyjä kaipaa! Mies saapuu kesäkuussa Suomeen DUFF MCKAGAN’S LOADED-kokoonpanonsa kera!Supertähden maineesta huolimatta mies ei leveile statuksellaan, vaan nyt…
Aitoon Kirkastusjuhlat julkistaa sen historian nimekkäimmän ohjelman: Eput, Yö, Maija Vilkkumaa, PMMP, Frederik ja monia muita!
Pirkanmaan perinteisin kylätapahtuma, Pälkäneen Aitoon kylän Kirkastusjuhlat, on vuosien saatossa kasvanut myös valtakunnallisesti varteenotettavaksi ihmisten yhteiseksi ilonpidoksi. Tänä vuonna se laitetaan kokoon jo 127. kerran ja vieraita…
Suomi-ilmiö 2009 -konsertti Oulun Raksilassa 15.8.09
Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Suomi-ilmiö-konsertti matkaa tulevana kesänä Ouluun. Tampereen Ratinan Stadion on vaihtunut Oulun Raksilaksi, jossa rokataan lauantaina 15.8. komean artistikaartin tahtiin. Lavalle kipuavat nouseva…
